Kuten jokin aika saimme Groundspeakilta kuulla, on lauantai 14.3. 2015 kätköilijän kannalta hyvä kätköilypäivä, koska silloin on tarjolla taas souvenir. Tällä kertaa ihan kaksin kappalein. 14.3. 2015 on niin sanottu Pii-päivä, koska päivämäärä muodostaa amerikkalaisittain kirjoitettuna piin desimaalit 3,141592653. Tuon desimaalijonon muodostamiseksi tietenkin pitää ottaa huomioon myös kellonaika 9:26:53.
Piin päivänä on tarjolla siis kaksi souveniria, joista ensimmäisen saa jos osallistuu ko. päivänä eventtiin, Mega-eventtiin tai CITOon. Toinen souvenir on luvassa, jos ko. päivämäärälle loggaa löydön mysteerikätköstä. Joten ei muuta kuin suunnittelemaan mihin tapahtumaan osallistuisi ja minkä mysteerin kävisi etsimässä.
Miittejä on tällä hetkellä Suomessa tarjolla tuolle päivämäärälle seitsemän kappaletta, joista peräti kaksi on Tampereen seudulla. Ja mikäli lähiseudulta ei löydy sopivaa eventtiä, niin vielä ehtii omankin miitin järjestämään. Miittihän pitää ilmoittaa vähintään kaksi viikkoa ennen itse tapahtumaa, joten tässä on vielä muutama päivä aikaa järjestää oma tapahtuma.
Eikä siinä vielä kaikki
Keväällä on myös muita merkkipäiviä, joista voi ansaita itselleen souvenirin. Aiemmin tässäkin blogissa mainittu CITO -viikonloppu on 25-26.4. Tuona viikonloppuna voi ansaita itselleen souvenirin osallistumalla siivoustapahtumaan. Harjuksen kanssa olemme koittaneet kysellä Tampereen kaupungilta siivoustapahtuman järjestämisestä Tampereen suunnalla, mutta vielä emme ole onnistuneet saamaan vastausta. Katsotaan kuinka CITO -suunnitelmien käy.
Myös toukokuussa tapahtuu, kun juhlitaan 15 -vuotista geokätköilyharrastusta. Huhut kertovat, että toinen toukokuuta alkaen tulee tarjolle lisää souvenireja useampikin, mutta tarkempaa tietoa tästä on varmasti luvassa myöhemmin.