Rakastetut ja vihatut multikätköt – Näin teet oman multikätkön

multi_ikoniMultikätköt – tuo vihattu sekä rakastettu kätkötyyppi. Kätköilijät saattavat vähän karttaa multikätköjä monestakin syystä. Joskus multikätkössä joutuu juoksemaan monessa paikassa ja saa vain yhden löydön – tilastot kärsivät ja siihen menee paljon aikaa. Joskus multikätköissä on moniselitteiset laskut. Joskus multi lähtee ihan väärään suuntaan kuin mihin oli kuvitellut olevansa matkalla. Ja niin edelleen. Syyt ovat lukemattomat.

Näistä edellä mainituista ja monista muista syistäkin itsekin on tullut hieman kartettua multeilla vierailua useasti. Joskus Rimajun kanssa lanseerasimme termin “päivän pakollinen multi” eli jokaisella reissulla oli pakko vierailla edes yhdellä multilla. Muuten kartalle olisi jäänyt vain noita oransseja laatikoita vähän turhan paljon.

Multikätköt ovat myös monille rakkaita ja parhaat multit todellakin ovat kätköilyä parhaimmillaan. Hyvän multikätkön – tai minkään muunkaan kätkön – tekeminen ei ole aivan helppoa. Ajattelinkin kirjoitella vähän siitä millaiset säännöt koskevat multikätköjä ja mikä tekee multista hyvän. Näistä kun on ollut paljon kyselyjä Postaussarjan myöhemmin julkaistavassa kakkososassa taas katsomme miten multikätkön voi tehdä geocaching.comiin.

Miksi multikätkö?

Niin – liian monesti sitä joutuu maastossa ihan hylkeenä kyselemään, että miksi tämä kätkö on tehty. Tietysti se ei pelkästään koske multeja vaan ihan muitakin tusinapurkkeja. Multeissa tosin monesti ne ikävimmät piirteet korostuvat, kun kätkö on tehty multiksi ihan vain multin tekemisen riemusta. Siispä kehoitankin miettimään miksi haluat tehdä multikätkön tradin sijasta.

Yksi hyvä syy: Kohteen tai alueen esittely

Jos haluat esitellä jonkin kohteen, kuten patsaan tai muistomerkin, johon kätköä ei saa piilotettua tai teoksen lähimaasto on vilkaan jästiliikenteen valtaama, on multi hyvä vaihtoehto kätkötyypiksi. Usein muistomerkkiin tai kohteisiin voi olla hankala piilottaa edes koordinaatteja, jolloin kannattaa tehdä laskumulti. Patsaiden ja muistomerkkien läheisyyteen edes koordinaattien piilottaminen voi olla vähän riskaabelia, koska etsiminen väkisin kiinnittää ohikulkijoiden huomion ja koordinaattilappu paljastuu helposti ulkopuolisille varomattomien etsijöiden käydessä paikalla. Laskumultissa siis ideana on, että vierailija käy paikalla katsomassa jokin luvun tai tekstin, jonka avulla seuraavan välipisteen tai lopullisen purkin koordinaatit saa laskettua kuvausten laskukaavojen avulla. Toinen vaihtoehto on, että paikan päällä on selvitettävä vastaus kuvauksen kysymykseen ja vastausten numerovaihtoehdot on esitetty kätkökuvauksessa.

Kuva 1 - Mansesterin riamukaari -kätkö on esimerkki multikätköstä, joka esittelee kohteen, johon ei purkkia saa järkevästi piilotettua.
Kuva 1 – Mansesterin riamukaari -kätkö on esimerkki multikätköstä, joka esittelee kohteen, johon ei purkkia saa järkevästi piilotettua.

Esimerkiksi oma kätköni Mansesterin Riamukaari on perinteinen laskumulti. Riemukaari -teos sijaitsee koulun pihalla, jossa lapset varmasti löytäisivät pienimmänkin piilotetun esineen – ainakin ennen pitkään. Niinpä paikalle ei kannata piilottaa mitään. Asiasta on todisteena myös paikalla aiemmin sijainnut tradi, joka jästittiin. Koska teos kuitenkin ansaitsee tulla esitellyksi, tein paikalle multin, jossa tulee laskea asioita riemukaaresta ja laskutoimitusten jälkeen pääsee purkille, joka ei kaukana teoksesta sijaitse. Tällaisessa yksittäistä kohdetta esittelevässä multissa ei ole tarve keinotekoisesti tehdä useampaa välipistettä, vaan vain yksi piste, josta saa koordinaatit tai löytää laskettavat asiat ja sitten pääsee purkille.

Mikäli haluat kätköilijöiden sen sijaan tutustuvan johonkin alueeseen yksittäisen kohteen sijasta, niin kannattaa tehdä multikätkö, jossa on useampi välipiste. Tällöin voit kierrättää kätköilijöitä kierroksella jollakin alueella, vaikkapa kotiseutumuseon pihassa. Välipisteiden järjestys kannattaa miettiä siten, ettei kätköilijä koe, että häntä turhaan juoksutetaan. Sen sijaan on paljon mukavampaa, jos multi tekee kierroksen alueella ja loppupiste on vaikkapa alkupisteen lähellä tai annettujen parkkikoordinaattien läheisyydessä. Tai matkalla parkkikoordinaatteihin. Sillä, että purkki on kauimmaisena parkkikoordinaateista on kumma psykologinen vaikutus. Vaikka multin viimeinen välipiste olisi siellä perimmäisessä nurkassa, niin sitä mieluusti siellä käy ja hakee purkin matkalla autolle. Mutta jos itse purkki on siellä alueen kauimmaisessa kolkassa, niin multista jää vähän huono maku, vaikka molemmissa tapauksissa kuljettavaa tulisi sama matka.

Kohteita tai alueita esittelevissä multeissa kannattaa kertoa tietoa esiteltävästä kohteesta. Joko kätkökuvauksen alussa voi kertoa kohteesta tai alueesta yleisesti tai sitten jokaisen välipisteen kohdalla juuri siihen liittyvää tietoa. Etenkin useampiosaisessa multissa kannattaa liittää tieto välipisteen laskukaavojen yhteyteen niin se ehkä tulee paremmin luetuksi ja lisäksi vierailija löytää tiedon helposti, jos hän sitä haluaa. Eriäviäkin mielipiteitä on ja jotkut haluavat tiedon paikasta erikseen ja tehtävät erikseen. Eli ehkä hieman makuasia.

Kuinka monta välipistettä?

Välipisteiden määrää multissa ei ole rajoitettu. Niitä voi olla vaikka kuinka monta. Kannattaa kuitenkin miettiä, mikä olisi vierailijan kannalta mukavinta. Joskus on kiva suorittaa pitkäkin multi käyttäen siihen koko päivän, mutta monesti se ei ole tarkoituksen mukaista ja kuusikin välipistettä voi olla liikaa. Jos haluaa kätkölleen paljon kävijöitä, kannattaa pitäytyä maltillisessa määrässä välipisteitä, eikä ryhtyä berserkiksi Saksalaisessa hengessä.

Kätkökuvauksessa on joka tapauksessa syytä kertoa kuinka monta välipistettä multissa on ja kuinka paljon tulee kävelyä vai pääseekö välipisteille kenties autolla tai polkupyörällä. Mukavaa olisi myös se, että kuvauksessa kerrottaisiin tekeekö multi lenkin eli palaa alkupisteelle vai johdattaako se kätköilijää johonkin tiettyyn suuntaan. Mikäli mahdollista, olisi hyvä kertoa esimerkiksi ilmansuunta, jotta osaa valita parkkipaikan ja/tai suunnitella kätköilyreissunsa multin suunnan mukaan. Kuten muissakin kätköissä, sopiva parkkipaikka olisi myös hyvä antaa waypointtina, jolloin vierailija tietää mihin piilottaja on ajatellut, että vierailija voi pysäköidä autonsa.

Joskus voi tietysti antaa kaikki waypointit valmiina ja antaa kätköilijän kiertää ne vapaassa järjestyksessä. Tällöin välipisteiltä ei välttämättä löydy kuin koordinaatin palasia tai muita vihjeitä, joiden avulla voi lopulta kätkön löytää.

Onko vielä pitkä matka?

Multikätköjen välipisteiden välillä ei ole etäisyyssääntöjä – ne voivat siis olla vaikkapa metrin päästä toisistaan tai sitten vaikkapa satojen kilometrien päässä. Myös silloin kun ne sisältävät fyysisen välipisteen. Myöskään multikätkön aloituspisteen ei tarvitse olla 3.2 km päässä itse purkista, kuten vaikkapa mysteerien tapauksessa. Tämän sinänsä luonnollista, koska multikätkössä ajatus on, että vierailija käy ensimmäisenä annetuissa koordinaateissa, joten sinänsä multikätkö on kartalla oikeassa kohdassa, vaikka loppupiste sijaitsisi kaukanakin. Toisin kuin mysteerit, joissa vain harvoin on boguspisteelle asiaa. Multikätkön annetut koordinaatit tulee viedä multin ensimmäiselle pisteelle. Multikätkössä myös pitää olla vähintään yksi välipiste ennen varsinaista kätköä.

Multikätkön loppupiste tietenkin pitää sijoittaa normaalien saturaatiosääntöjen puitteissa 161 metrin päähän muista kätköistä. Kannattaa kuitenkin huomata, että sama rajoitus koskee multikätkön sellaisia välipisteitä, joihin piilottaja on vienyt jotakin. Jos paikalle on tuotu koordinaattipurkki, koordinaattilappu, stanssaus, tarra, tehty kaiverrus tai numerot on tussattu jonnekin, niin välipiste on “fyysinen” ja tällöin sitä koskee sama saturaatiosääntö eli sen tulee olla 161 metrin päässä muista kätköistä tai muiden kätköjen fyysisistä välipisteistä. Multin sisäisillä välipisteillä ei ole tuota saturaatiosääntöä. Ei-fyysisten välipisteiden (non-physical stages) kohdalla ei tarvitse välittää välimatkasta muihin kätköihin. Eikä tietenkään saman multin välipisteisiinkään. Tällaisia välipisteitä ovat siis laskumultien välipisteet, joissa lasketaan maastossa jo valmiina olevista asioista jotakin.

Suomessa on muutamia multeja, joissa kuljettavat matkat ovat huomattavan pitkiä. Ensimmäinen tällainen lienee MS-Special 716 km, jossa kuljettu matka siis on tuon 716 km. Hieman tuoreempi tapaus on Nyt sua viedään linnasta linnaan -sarja, jossa eräskin multi vie Savonlinnasta Hämeenlinnaan. Ja tietenkin myös maakuntamulti.

Multimysteeri vs. mysteerimulti

Jos multin välipisteellä seuraavan sijainnin selvillesaaminen edellyttää pulmatehtävän ratkomista, palapelin kokoamista, QR-koodin lukemista tai muuta vastaavaa, niin tällöin kätkötyyppi on pikemminkin mysteeri. Normaalit laskutehtävät toki ovat välipisteille sallittuja (laskut kätkökuvauksessa etukäteen nähtävissä). Multikätkön idea on, että kätköilijän tulisi pystyä selvittämään välipisteiden tehtävät kätkökuvauksen avulla. Jos tarvitaan muuta, on tyyppi pikemminkin mysteeri. Periaatteessa yksinkertaiset ongelman ratkonnat (field puzzle) ovat sallittuja multikätköissä, mutta koska rajanveto on hankalaa, on parempi pysytellä aakkosnumeerisen muutoksen tasolla. Yhtenä säännön vahvistavana poikkeuksena voisi tosin mainita koordinaattien projisoinnin. Suunnan ja etäisyyden avulla seuraavan välipisteen määrittäminen on multikätkössä sallittua. Joskin jos koordinaattien projisointi tehdään annetuista koordinaateista ja sen voi tehdä kuvauksen perusteella on oikea kätkötyyppi mysteeri.

Joskus monimutkaisempia pulmatehtäviä sisältävistä multeista käytetään termiä multimysteeri. Kätkötyyppi tulisi kuitenkin olla mysteeri näissä tapauksissa – sehän on multimysteeri eikä mysteerimulti 🙂 Vaikka tällaisia kätköjä on väärin luokiteltuna multikätköksi maastossa, ei niitä kannata tehdä multikätkötyypin alle kuitenkaan lisää. Monesti niistä tulee vain paha mieli vierailijoille, jos multi ei etenekään maaliin asti, koska ei ole osannut varautua ratkaistaviin ongelmiin. Käytännössä multimysteereitä julkaistaan, koska kätkötarkastajilla ei ole mitään konstia käydä jokaista purkkia tarkistamassa maastossa.

Jos tällaisen tehtäviä sisältävän mysteerikätkön tekee, niin sille on oma kenttämysteeri attribuuttinsakin (Field Puzzle). Kuvauksessa on myös hyvä sanoa, että mysteeri on tarkoitettu ratkottavaksi maastossa. Kun multimysteerin tekee mysteerikätkönä, niin loppupisteen tulisi olla maksimissaan 3.2 km (2 mailin) päässä annetuista koordinaateista. Toisaalta, jos ensimmäinen piste on fyysinen eli siellä tulee vierailla, en näe mitään syytä miksei etäisyys voisi olla pidempikin.

Jos multikätkössä haluaa tarjota lisätietoa esiteltävistä kohteista vierailijoille maastossa, niin välipisteiden purkkeihin voi tietysti halutessaan laittaa lisäinformaatiota esiteltävästä kohteesta. Toinen vaihtoehto on tarjota sama tieto kätkökuvauksessa, jolloin on tietysti mahdollista tarjota myös linkkejä sivuille, joista lisätietoa löytyy. Kaikkea ei ole aina pakko kopioida kätkökuvaukseen. Välipisteillä lisätiedon tarjoaminen QR-koodin avulla tässä yhteydessä on hyväksyttävää, koska sen avulla saa vain lisäinformaatiota, mutta sitä ei tarvita kätkön etapeissa edetäkseen. Se, että onko QR-koodin avulla saatavat seuraavat koordinaatit mysteeri vai multi onkin jo hankalampi kysymys. Käsittääkseni tästä on käyty Suomen kätkötarkastajienkin kesken vääntöä. Itse laittaisin tällaisen kätkön mysteeriksi. Koska jos QR-koodi on multissa hyväksyttävä, niin miksi ei sitten upcode, viivakoodi, Microsoft tag, jne jne..

Jos olet epävarma omaa multia tehdessäsi siitä onko se paremminkin mysteeri kuin multikätkö, kannattaa asiaa tiedustella kätkötarkastajalta, joka osaa kokeneena kätköilijänä varmasti auttaa asiassa.

No nyt mä sekosin laskuissa

vaativalaskuJos päätät tehdä laskumultin, niin en voi liikaa painottaa, että tee yksinkertaiset laskut. Vielä yksinkertaisemmat kuin ajattelit! Se mikä tuntuu yksinkertaiselta piilottajasta ei välttämättä sitä ole etsijöille. Esimerkiksi monessa multissa on pitänyt laskea montako ovea rakennuksessa on. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei välttämättä sitä ole. Joskus piilottaja on ajatellut oviaukkoja ja joskus taas ovilehtiä. Yhdessä oviaukossa kun voi olla useampi ovilehti. Niin ja jos ovessa on ikkuna ja siitä näkyy sisempi väliovi, niin lasketaanko se mukaan. Ymmärsit varmaan pointin.

Kannattaa siis kuvata mahdollisimman yksityiskohtaisesti mitä asioita halutaan laskettavan. Jos kätköllä vierailijan pitää poimia jokin luku infotaulun tekstistä ollaan jo paljon turvallisimmilla vesillä ja homma todennäköisesti ei tuota vaikeuksia.

Toinen juttu on laskukaavat. Kannattaa pyrkiä siihen, että laskut ovat selkeät ja jopa mahdollista laskea päässälaskuna. Aina ei ole taskulaskin mukana, jolla voisi laskea kuutiojuurta tai derivaattaa, vaikka älypuhelin nykyisin monesti onkin mukana. Yksinkertaiset laskut palkitsevat viimeistään kaatosateessa tai kovalla pakkasella. Vaikka monet inhoavat laskumulteja, niin niille on paikkansa. Eikä vähiten, koska näiden laskumultien välipisteiden kohdalla saturaatiosäännöstä muihin kätköihin nähden ei tarvitse välittää.

Kotiharjun päällä laulaa pieni lintunen: Chirp chirp

Entä voinko sitten tehdä multikätkön, jossa välipiste on Garminin Chirp (palataan Chirppiin blogissa joskus tarkemmin)? Chirp-kätkö luokitellaan mysteeriksi, jos Chirp on ainoa tapa päästä kätkölle. Jos kätkössä on vaihtoehtoisia tapoja päästä kätkölle ja yksi niistä on Chirp, niin silloin kätkö voi olla multi. Mikäli kätkölle päästäkseen voi etsiä Chirpin tai laskea laskut (tai löytää koordinaatit muutoin), voi kätkö olla multi. Jos Chirp signaali on pakko löytää, niin kätkö on mysteeri. Chirpin sisältävät multin välipisteet merkitään fyysisiksi (Physical) eli niitä koskevat normaalit saturaatiosäännöt muihin kätköihin nähden.

Samalla tavalla tulkitsisin tätä ohjenuoraa myös muiden vastaavien teknologioiden kanssa. Mikäli välipisteenä on NFC, Bluetooth tai vaikkapa FM-lähetin, niin mikäli se on ainoa tapa päästä loppupisteelle, on kyseessä mysteeri.

No entäpä sitten välipisteen toteuttaminen kirjoittamalla UV-kynällä koordinaatit jonnekin? Tämä taas hieman yllättäen on ok toteuttaa multikätkönä, vaikkakin useimmiten nämäkin merkataan mysteerikätköksi. Joka tapauksessa UV-multikätkössä tulisi olla UV-attribuutti. Samalla tavalla niin kutsuttu yökätkö, jossa seurataan heijastinnastoja alkupisteeltä kätkölle, voi olla multikätkö, joskin tapana on ollut nekin mysteerikätkönä tehdä.

Huoltokeikkaa pukkaa

Eräs huomion arvoinen seikka multia tehdessä on, että niissä on yleensä kätkönomistajallekin enemmän huollettavaa. Huollettavia kohteita on enemmän, koska välipurkit (tai numerolaatat, jne) saattavat myös kadota tai kastua. Tietysti kastumista voi ehkäistä laminoimalla koordinaattilaput tai vaikkapa stanssaamalla ne.

Myös kyselyitä välipisteistä saattaa tulla vierailijoilta. Kannattaakin ottaa valokuvat välipisteistä kätköä piilotettaessa, jotta voi myöhemmin tarkistaa, mitä siellä oikeastaan luki, kun joku asiasta kysyy.

Lopuksi

Omaa (multi)kätköä harkitessa mikään ei tietysti korvaa omaa kokemusta kätköistä. Eli sama neuvo pätee multeihin kuin muihinkin kätköihin: Kannattaa etsiä paljon erilaisia multeja ennen oman piilottamista. Kokemuksen kautta oppii hahmottamaan millaiset multit ovat hyviä ja jotka eivät tarvi liikaa huoltoa. Väkisinkin multien kanssa välillä tulee tilanteita, joissa jokin muistolaatta katoaa paikalta väliaikaisesti tai pysyvästikin. Tällöin pitää vain laatia uusi välipiste tai vaihtoehtoisesti arkistoida kätkö.

Palaamme asiaan pikakurssilla multikätkön kuvauksen tekemisestä seuraavassa postauksessa. Loppuun vielä puujalka: Kätköilijän viimeinen toive oli, että tuhkat laitettaisiin multiin.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.