Paljon on ollut keskustelua siitä, että purkista katoaa sinne viedyt kynät tai kätkö on palautettu väärään paikkaan. Joskus purkista on jäänyt kansi raolleen tai sitten lokivihkoon on kirjoitettu nimimerkki per sivu pienemmän käsialan käyttämisen sijaan. Näistä asioista syytetään monesti aloittelijoita ja vaikka tuo voi pitää paikkaansa en usko, että asia on ihan näin.
Väitän, että ongelma johtuu ylipäätään välinpitämättömyydestä purkkeja kohtaan. Kun purkki on löytynyt, sen arvo etsijälle laskee ja joidenkin mielestä on ihan sama miten purkkia kohtelee. Tietenkään kätkönomistajan näkökulmasta asia ei ole näin. Kätkönomistaja on se, joka saa lukea kitkeriä loggauksia sähköpostistaan, kun seuraavat kävijät valittelevat, että purkki on väärässä paikassa tai lokivihko märkä, kun kansi oli jäänyt auki. Kynänpuutteesta puhumattakaan – nykyäänhän tärkein ja yleisin puheenaihe kätköilijöiden joukossa (ainakin sosiaalisessa mediassa) on se, voiko purkin kuitata löydetyksi, vaikka nimeä ei tullut kirjoitettua vihkoon, kun purkissa ei ollutkaan kynää.
Mistä välinpitämättömyys sitten johtuu?
Tähän ei varmasti ole yksiselitteistä vastausta. Ennen kätköilypiirit olivat pienemmät ja monet tunsivat toisensa ja näin ollen myös kätkön piilottajan. Ei sitä nyt viitsinyt kaverin purkkia jättää huonoon jamaan, vaan mahdollisesti koitettiin jopa kaverin purkki jättää parempaan jamaan kuin missä se oli löydettäessä. Myös purkkeja oli vähemmän ja jokainen purkki oli tärkeä. Tai ainakin tuntui siltä.
Nykyään kätköilijöitä on niin paljon, ettei millään voi tuntea kaikkia edes oman alueen kätköilijöitä – ainakaan yhtään isommalla paikkakunnalla. Niinpä piilottajaa ei välttämättä tunne tai ole koskaan nähnyt. Toisaalta aina on ollut heitäkin, joita ei ole kiinnostanut tutustua muihin kätköilijöihin, joten tältä osin tilanne tietysti on sama.
Geokätköjä on nykyään niin paljon, että yksittäinen kätkö ei tunnu etsijästä tärkeältä, paitsi silloin kun se on löytämättä. Silloin se kuitataan löydetyksi. Oli se sitten hyllyllä tai arkistossa tai vaikka jään sisässä, niin se kaivetaan hakulla sieltä esiin välittämättä vaurioituuko purkki prosessissa. Kun purkki on löytynyt, ei sillä ole enää väliä. Lokivihko tungetaan ruttuun purkin sisään ja kynän voi viedä mukanaan.Purkin palautus hoidetaan heittämällä se vaikka lähimpään ojaan. Kyllähän näitä purkkeja riittää – ja minä olen tämän jo löytänyt.
Niin ja lisäksi tietenkin vielä pitäisi ehtiä tänään 95 muuta kätköä, jotta saadaan se hirmu tärkeä haaste täyteen. Ei tässä ehdi jäädä odottamaan, että jästit poistuvat paikalta. Löytö on saatava millä hinnalla tahansa. Niinpä etsinpä tämän kätkön tästä, vaikka jästi on tuossa metrin päässä. Ei se varmaan huomaa ja vaikka huomaakin niin näyttää ihan fiksulta. Varmaan se jättää purkin rauhaan.
En tiedä onko näillä asioilla mitään tekemistä tämän välinpitämättömyyden kanssa, mutta on ollut surullista seurata asioiden “kehittymistä” viime vuosien aikana. Toki laji muuttuu ja kehittyy. Moni asia on varmasti paremmin kuin ennen, mutta vanha sanonta, että kätköilijät ovat fiksua porukkaa tuntuu nykyisin enemmän puheelta kuin joltain mikä näkyy porukan teoissa. Toisaalta kätköjen kävijämäärät ovat kasvaneet huomattavasti. Osin kyse voi olla myös siitä, että samat ilmiöt ovat olleet näkyvissä aiemminkin, mutta kävijämäärät ovat olleet pienempiä, jolloin kätköjen kunto on pysynyt parempana.
Onko sillä väliä?
Eipä kai paljonkaan. Ainakaan asialle ei ole paljon tehtävissä. Kätkönomistajien kannalta tilanne on vain kurja. Saa lukea vierailijoiden valitusta, kun kätkössä on joku vikana, vaikka tietää, että kätkössä on ollut kaikki kunnossa. Voihan kätkön toki käydä huoltamassa, mutta pahimmillaan vain muutaman kävijän jälkeen tilanne on jälleen sama – purkki kynätön, märkä, jne. Ja huoltokeikkaa pukkaa. Ei sitä innokkainkaan harrastaja jaksa olla koko ajan purkkeja huoltamassa. Etenkin jos niitä on useampi huollettavana. Lopulta voi olla niin, että arkisto kutsuu ja uusia purkkeja ei enää huvitakaan tehdä. Toisaalta uusia purkin tekijöitä tulee varmasti ja saapahan taas tehtyä uuden kätkön vanhan kätkön vapauttamalle paikalle. Ja se edellinen purkkihan oli löydetty.
Kätköilijän kultainen sääntö
Vaikka tilanne tuntuu mahdottomalta muuttaa, niin on minulla ehdotuskin millä tilannetta voisi mahdollisesti parantaa. Aina puhutaan, että aloittelija olisi hyvä etsiä vähintään 100 kätköä ennen ensimmäisen oman kätkön tekemistä. Taustalla tietenkin ajatus, että kokemus vähän karttuu ja näkee erilaisia toteutuksia, niin osaa hieman arvioida mikä toimii ja mikä ei. Tähän sääntöön ehdotan kuitenkin pientä lisäystä ja kuulukoon kätköilijän kultainen sääntö näin:
“Etsi vähintään 100 kätköä ennen ensimmäisen kätkösi piilottamista, mutta piilota ensimmäinen kätkösi viimeistään, kun olet löytänyt 300 kätköä.”
Kun on piilottanut oman kätkön, oppii arvostamaan sitä vaivaa, mitä kätköntekijät näkevät kätköjensä eteen. Niin kätkön rakentamisvaiheessa kuin huoltokäyntien osaltakin. Ymmärtää hieman siitä, miten kätkö toimii ja ymmärtää muidenkin tekemiä kätköjä toisella tavalla. Ehkä tällä tavoin purkkeja käsiteltäisiin hieman varovaisemminkin ja kiinnitettäisiin huomiota, ettei se purkista otettu kynä unohdu taskuun. Aika monia pitkään harrastaneitakin kätköilijöitä löytyy, jotka eivät ole piilottaneet ensimmäistäkään omaa purkkiaan.
Tietysti ei tämäkään estä vahinkoja. Aina niitäkin käy. Camokivi lipeää kädestä ja rikkoo purkin tai varovaisuudesta huolimatta jästi huomaa sinut purkilla käydessäsi. Jos purkille käy jotain, olisi hyvä laittaa rohkeasti huoltotarveilmoitus kätkön omistajalle eikä peitellä vahinkoa.
Oli miten oli, vaikkei kultaisesta säännöstä olisikaan hyötyä, niin kätköjä kannattaa piilottaa. Se on kuitenkin puolet tästä harrastuksesta. Sillä tavoin myös oppii paljon kätköilystä ja katsomaan kätköpaikkojakin ihan uudella silmällä. Vaikka homma on välillä tuskaisaa purkkien huoltoa, niin mikään ei lämmitä niin paljon kuin vierailijan kehut vaivalla rakennetusta purkista. Se on kaiken vaivan arvoista.
One comment