Helatorstaiviikonloppuna tuli käytyä Oslossa. Pääasiana ei ollut kätköily, mutta sain muutaman geokollegan houkuteltua pienelle Slowcaching -kierrokselle. Ajattelin kirjoittaa matkaraportin, josta ehkä voi saada inspiraatiota, jos suunnittelee matkaa Norjaan.
Mitä on slowcaching?
Aiemmin kätköjä ei ollut paljon, joten kukaan ei etsinyt satoja tai edes sataa kätköä päivässä. Nykyisin kätköjä on paljon ja haastekätköt kirittävät kätköilijöitä etsimään yhä enemmän kätköjä päivässä tai kuukaudessa, jne. Niinpä yksittäisestä kätköstä tai sen esittelemästä paikasta ei ehdi juurikaan nauttia. Edelleen tietysti on joukko kätköilijöitä, joille tilastot eivät merkitse (juuri) mitään ja kätköilevät omaan rauhalliseen tahtiin. Välillä myös tilastokätköilijöille voi olla virkistävää hidastaa tahtia ja tehdä geokätköilyreissu, jossa tarkoituksena ei ole optimoida löydettyjen kätköjen määrää.
Jotta asioista voi puhua, niin yleensä tällaisesta nautiskelevasta kätköilytyylistä käytetään nimeä Slowcaching (~= hidasta kätköilyä). Ajatuksena on korostaa, ettei geokätköily ole kilpailu ja promotoida kätköjen esittelemistä paikoista ja hienoista kätkötoteutuksista nauttimista. Ajatuksena on siis viettää aikaa kätköpaikalla tai sen läheisyydessä ja tutkia mitä paikalta löytyy sen sijaan, että rynnättäisiin heti seuraavalle kätkölle kun nimi on lokivihkoon kirjattu.
Norja kätköilymaana
Suurin osa geokätköistä Norjassa on keskittynyt rannikoille ja suuriin kaupungeihin. Sisämaassa kätköjä on vähemmän. Jonkin verran Power traileja löytyy myös. Mutta koska olimme Slowcaching-ajatuksella liikkeellä, rajasimme Power trailit pois. Etukäteen emme ehtineet juuri kätköjä katsomaan. Sen verran kuitenkin, että samana viikonloppuna Norjassa olisi ollut Mega (Vikingevent 2016). Se oli kuitenkin sen verran kaukana Oslosta, ettei meillä ollut mahdollisuutta osallistua siihen.
Norjassa on yli 64000 aktiviista kätköä, joka on 20000 enemmän kuin Suomessa. Norjassa on muutamia virtuaaleja. Muutama löytyy Oslon lähistöltäkin, mutta tällä kertaa emme lähteneet niiden perään, vaan päätimme etsiä kätköjä sattumalta ja ottaa mitä vastaan tulee. Norjan ensimmäinen kätkö muuten on piilotettu 9.6. 2001 ja löytyy Bergenin eteläpuolelta.
Autolla kätköille
Kätköillä voi monella tapaa. Osan kätköistä Oslon vierailullani hain ihan kävellen ja julkisia käyttäen. Slowcaching -päiväksi vuokrasimme auton. Vaikka Norja on kallis maa, niin auton vuokraaminen ei ole suhteessa kallista. V60 Volvo irtoaa 120 eurolla. Pienemmän kärryn saa halvemmalla. Eikä Teslan vuokraaminenkaan verota kukkaroa kuin 160 euroa päivä. Autoillessa kannattaa huomata, että Norjassa on tietulleja. Vuokra-autossa on valmis Autopass, joka kerää tietullit ja ne veloitetaan kuskin luottokortilta automaattisesti. Sen sijaan jos omalla autolla suuntaa Norjaan kannattaa ottaa etukäteen selvää, miten tietullit saa kätevimmin maksettua.
Muutoin Norjassa autoilu on suurin piirtein samanlaista kuin Suomessa. Tiet ovat hieman kapeampia, mutteivät pahimmasta päästä. Jotkut reitit katkeavat lauttaetappeihin. Yleensä lautat kulkevat myöhään yöhön, mutta niiden aikataulu voi olla hyvä tarkistaa etukäteen, koska vaihtoehtoisia reittejä ei välttämättä ole.
Pääosin Norjassa käy maksuvälineenä joka paikassa kortti. Julkisessa liikenteessä on kuitenkin hyvä varata Norjan kruunuja. Niitä tosin nostaa automaatista usein paremmalla kurssilla kuin mitä Suomesta saa rahanvaihtopisteestä. Norja on kallis maa, joten mikään halpakeikka vierailu Norjassa ei ole.
Sattuma meitä johtaa
Lähdimme aamusta liikkelle ja ihan sattumanvaraisesti valitsimme kohteen, jolle suuntasimme. Ajatuksena oli, että ehkä voisi mennä hieman sivuun Oslosta ja Oslovuonon rannalle. Kohteeksi valikoitui Coastal Museum -kätkö. Lähistöllä olisi myös useampi Earthcache, joilla voisimme käydä. Ensimmäisen kätkön alue osottautui mainioksi kohteeksi. Paikalla oli pieni uimaranta ja meriveden hiomia kallioita, joilla saattoi hetken istuskella ja rauhoittua. Itse kätkö löytyi pihakeilaradalta. Eipä ole aiemmin sellaistakaan kohdetta tullut bongattua. Kävelimme vielä läheiselle kätkölle, joka oli taas toteutukseltaan hauska piparkakkutalo.
Jatkoimme tästä muutamalle Earthille, koska arvioimme, että ne tarjoisvat jotain mielenkiintoista nähtävää. Emme olisi voineet olla enempää väärässä. Earthcachella toki oli fossiileita, joita oli mielenkiintoista tutkia, mutta muutoin alueella oli rumia kalkkisäiliöitä ja joutomaata. Hieman alkoi jo nälkäkin tulla ja suuntasimme Slemmestadin keskustaan – sieltä ehkä saisi ruokaa. No ei saanut. Ainoa ravintola oli kiinni. Niinpä kävimme täälläkin Earthcachella. Paikalta löytyi myös sementtitehdas ja sementtimuseo. Vaikka sementin historia ei varsinaisesti kuulu omiin kiinnostuksen kohteisiin, niin kuinka usein tulee mahdollisuus käydä sementtimuseossa? No ei kovin usein, joten sisään siis. Kun olimme nähneet sementtisäkin 1950-luvulta ja betonimyllyn vetohihnan vuodelta 1953 olimme valmiita jatkamaan ravintolan metsästystä.
Kartalta löytyi Drammen, joka on Norjan 9. isoin kaupunki. Sieltä saisimme ruokaa. Tripadvisorin mukaan viidenneksi paras paikka on Skjekestua, joten menimme sinne. Olihan siinä vieressä kätkökin. Skjekestua oli kyllä reissun pohjakosketus. Valitsin listalta “burgerin”, joka olikin lihapulla kahden mustaksi poltetun paahtoleivän välissä. Se vielä olisi mennyt, mutta mukaan oli laitettu juustoa, joka sai hampparin “pihvin” maistumaan siltä kuin se olisi tehty viikon vanhasta vihertävästä jauhelihasta. Elämäni pahimman makuinen burger. Lounas ei siis tässä paikassa ole kelvollinen, vaikka rakennus muuten on tunnelmallinen ja taitaa olla Drammenin vanhimpia rakennuksia.
Pohjakosketuksen jälkeen päätimme hakea vähän korkeampia näköaloja ja päätimme, että ajamme läheisen kukkulan päälle. Siis auton nokka kohti kukkulaa. Ensin vähän eksyimme, kun käännyimme väärästä risteyksestä. Slowcachingissa eksyminen ei haittaa, vaan se on mahdollisuus. Täälläkin päätettiin poiketa kätköllä. Auto parkkiin ja kohti purkkia. Kun purkki ei heti löytynyt niin tuli vilkaistua kuvaustakin ja tämähän oli T4.5 kätkö 🙂
Ainakin tämä kätkö oli kuitenkin ehkä hieman pieleen luokiteltu ja maastoluokitus oli ehkä enemmänkin 3.5. Niinpä vain ukko puuhun ja kirjaamaan kätköä löydetyksi. Löydön jälkeen palasimme oikealle reitille ja edessä olikin kummastus. Tie ylös meni kallion sisään ja kulku oli maksullista. Olimme sattumalta löytäneet Drammenin spiraalin, joka ilmeisesti on ihan tunnettukin turistinähtävyys.
Spiraali on siis 1650 metriä tunneli, joka nousee noin 180 metriä ylöspäin kallion sisällä spiraalin muodossa (kts. kuva). Kesikmäärin kierros nousee 22 metriä ja kierroksen halkaisija on 70 metriä. Tunnelin rakennus alkoi 1953 ja vuonna 1961 kuningas Olav V avasi tunnelin. Nykyisin tunneli vaikutti jo vähän rapistuneen. Tien päällyste oli kuoppainen ja tunnelin katosta tippui vettä sieltä täältä. Katossa oli muutamassa kohdin myös vahva “pressu” ehkä keräämässä irtoavaa kiviainesta. Ylhäällä spiraalin huipulla on parkkialue, ulkoilualue, kahvila ja näköalapaikka. Näköalat ovatkin komeat ja ehdottomasti vierailun arvoiset. Tätä kohdetta voi suositella kyllä varauksetta. Tunnelin käyttömaksu oli 35 kruunua eli n. 3,80 euroa. Kokemus oli ehdottomasti sen arvoinen. Ja huipulla sitä paitsi on kätkö.
Turistinähtävyyksiä
Muutoin Norjassa tuli kätköiltyä muun ohjelman ohessa. Norjan eniten suosikkipisteitä saanut kätkö löytyy Oslon keskeiseltä paikalta oopperatalolta. Tällä kertaa se jäi kuitenkin käymättä, vaikka oopperatalo tulikin nähtyä.
Vierailin Vigelandin patsaspuistossa. Se oli ehdottomasti vierailunarvoinen kohde. Sieltä löytyy arkkitehtuuriltaan Alfred Speer-tyyliseltä alueelta yli 200 patsasta. Niin ja useita geokätköjä. Itse loggasin neljä kätköä ohimennen. Helposti olisi saanut 10 kätköäkin jos olisi halunnut. Vaikka Vigelandin puistossa on paljon jästejä liikenteessä, kätköt on fiksusti sijoitettu aina hieman sivuun, joten niiden loggaaminen on helppoa väkijoukosta huolimatta.
Toinen turistikohde, jossa oli “pakko” käydä, oli Holmenkollen. Legendaarinen mäkimonttu ja etenkin hyppytorni oli kieltämättä vakuuttava kohde. Paikalla on myös mäkihyppysimulaattori, jossa pääsee kokemaan miltä mäkihyppääjästä saattaa tuntua mäen lasku. Näköalapaikalla oli helppo mikro, jonka pystyi poimimaan runsaasta jästiliikenteestä huolimatta. Lähialueella risteilee myös paljon lenkkipolkuja, joiden varresta löytyy lisää kätköjä. Tällä kertaa kävimme vain lähimmällä kirjaamassa nimet vihkoon.
Millaisia kätköjä?
Viimeksi kävin kätköilemässä Norjassa 2010 ja silloin mieleen jäi erityisesti ns. Palatka-tyylin kätköt. Palatka-kätköpurkki on siis tehty minigrip-pussista teippaamalla se ilmastointiteipillä. Usein pussiin on teipattu myös magneetit, jolla purkin voi kiinnittää paikalleen. Palatka-kätköjä käytetään usein urbaanissa ympäristössä, koska ne sulautuvat helposti esim. sähkökaappien taakse vähän samaan tapaan kuin Kivenalla-kaupassakin myytävät metallilevykätköt. Yleensä Palatka-kätköt eivät sisällä kuin logivihkon ja ovat kooltaan hyvin pieniä.
Palatka -nimi tulee Floridan Palatka-kaupungista, jossa tiettävästi tämä kätkötyyli ensimmäisen kerran adoptointiin. Ilmeisesti joku norjalainen kätköilijä kävi Palatkassa ja omaksui tämän piilotustyylin, sillä se on ollut erittäin suosittu Norjassa. 2010 reissulla helposti yli puolet löytämistäni purkeista oli Palatka-tyylisiä. Tällä reissulla Palatka-kätköjä tuli huomattavasti vähemmän vastaan. Muutama kuitenkin.
Hyvänä puolena tällaisessa Palatka-kätkössä on se, että vaikka purkki on mikro, niin sinne mahtuu geokolikko. Lisäksi pussi on yllättävän kestävä. Toki sen kynällä saattaa saada helpostikin rikki. Lisäksi verrattuna filmirullapurkkiin, ei logi ole rullalla, joten tuskaiselta rullailulta usein vältytään.
Tällä reissulla löytämästäni noin 20 purkista ei mitään ihmeempiä noussut esiin, koska pääosin keskityttiin maisemiin. Aiemmin mainittu piparkakkutalo toki oli hieno. Se kuitenkin jäi mieleen, että kaikki löytämämme kätköt olivat varsin hyvässä kunnossa.