Jokainen hieman enemmän kätköjä hakenut tietää, että kätköilijän tulee aina kantaa penaalillista kyniä povarissa, koska purkissa ei sellaista välttämättä ole tai edellinen vierailija on vienyt sen mukanaan. Tai sitten kynästä on terä poikki tai jokin muu kummallinen käyttöhäriö vaivaa kirjoitusvälinettä. Jos kynä uupuu matkasta jää löytöloggaus tekemättä, sillä nimi vihkossahan on löydön määritelmä.
Vaikka tiedossa on, että kynä olisi hyvä olla mukana matkassa, niin silloin tällöin se kuitenkin syystä tai toisesta on jäänyt matkasta. Joko se normaali takki, jossa on kyniä taskussa, on pesussa tai se jäi autoon, kun reissulla tulikin odotettua lämpimämpi sää. Tai sitten ajatus kätköllä vierailusta syntyi ex tempore loma/työmatkalla. Oli tilanne mikä tahansa, niin se on varmasti jokaiselle tuttu ja harmittava: Purkki on kädessä, mutta loggausta ei pysty tekemään. Kuitenkin kovasti haluttaisi juuri nyt saada tästä kätköstä löytö – joko mahdollisuutta palata myöhemmin ei ole tai se ei vaan huvita jostain muusta syystä.
Niinpä pitää improvisoida tilanteen mukaan. Mitäpä ei kätköilijä tekisi löydön eteen. Itsekin sitä on tullut raapustettua nimimerkki logikirjaan jos jonkinmoisella tavalla. Hätä keinot keksii tiesi wanha kansa ja ennen geoajanlaskun alkua. Itsekin on tullut keksittyä vaikka mitä improvisoituja kirjoitusvälineitä, joilla on koitettu saada jälkeä vihkoon: tulitikku, mutatikku, mustikka, avain, jne. Niinpä otin leikkimieliseen testiin improvisoidut kirjoitusvälineet, jotta kerrankin saadaan selvitettyä miten homma tulee hoitaa kynän puuttuessa.
Näin testasimme
Testasimme improvisoituja kirjoitusvälineitä tavalliselle A4-paperille. Paperilaadulla saattaa olla merkitystä syntyneeseen jälkeen ja esimerkiksi avain tuntuisi ylivoimaiselta näin ennakkoon miettien modestone-paperin tapauksessa. Modestone-paperillehan voi valmistajan mukaan kirjoittaa avaimen avulla. Niinpä rajasimme paperivaihtoehdot testistä pois kokonaan. Kirjoitimme improvisoidulla välineellä paperille, jonka jälkeen katsoimme kuinka hyvin teksti pysyy paperilla, vaikka sitä hieroo sormella. Lisäksi kastelimme paperin, jotta näimme mitkä improtut kirjoitusvälineet kestävät kosteutta. Testiraportti videon muodossa.
Avain
Ensimmäinen ajatus on, että tämä ei voi toimia. Miten avaimella muka voisi kirjoittaa? Yllättäen perinteinen Abloy -avain kuitenkin toimi melko hyvin. Kirjoitusasento on ergonominen ja kirjoittaminen onnistuu keskeytyksittä. Lisäksi avain on aina mukana (tai ainakin yleensä). Toisaalta eri avaimissa on todennäköisesti käytetty hieman eri metallia, joten tulos ei välttämättä ole yleistettävissä muihin kuin perinteisiin Abloy-avaimiin, jotka taitavat olla katoava luonnonvara nekin. Huonona puolena avaimen tuottama kirjoitusjälki on hailua ja siitä on hankala saada selvää. On todennäköistä, että seuraava kävijä kirjaa oman merkinnän päälle puolivahingossa. Kastuessaan paperin sävy muuttuu sen verran enemmän harmahtavaksi, että avaimella kirjoitettu jälki meinaa kadota näkyvistä, vaikka tarkkasilmäinen sen huomaa. Kun paperi kuivuu kastelun jälkeen, niin avaimella kirjoitettu jälki maagisesti katoaa. Tämä vaihtoehto ei siis ole kovin pitkäkestoinen, vaikka alkuun vaikuttaakin hyvältä.
Mustikka
Mustikka – tuo Suomen luonnon oma pieni sininen super food -pallero. Tähän latasin paljon toiveita etukäteen. Kaikkihan ovat näitä syöneet, mutta joskus, kun keksin, että tätä voi käyttää kirjoitusmusteena, tunsin ylpeyttä hetken aikaa. Varsin selvää tietysti on, että en varmasti ole ensimmäinen, joka on mustikan avulla keksinyt kätkön logata, mutta kuitenkin.
Mustikka kaipaa parikseen kirjoitusvälineen. Kirjoitusvälineenä toimii havunneulanen tai käteen sopiva ohutkärkinen tikku. Tikku kastetaan mustikkaan ja sitten ruvetaan kirjallisiin puuhin. Yhdellä kastolla ei montaa kirjainta saa kirjoitettua, joten kirjoittaminen ottaa aikansa. Vaikka mustikka ei ole nopein kirjoitusväline saa sillä hyvää jälkeä ja sitähän voi päästää taiteellisen puolensa valloille. Kirjoittaminen onnistuu tikulla kivasti ja jälki on selkeää. Jälki myös pysyy paperissa hyvin sekä paperia hierottaessa, kuten myös silloin kun paperi kastuu. Huonona puolena mustikassa on se, että niitä ei ole saatavilla kuin tietyn aikaa vuodesta. Eli jos joulukuussa kynä unohtuu kotiin, ei pakastimessa tai lumen alla möllöttävistä mustikoista juuri ole apuja.
Poltettu tikku
Tupakkimiehen valinta. Mikäli matkassa on sytkäri tai tulitikut, tämän kirjoitusvälineen valmistaminen käy hetkessä. Valitaan sopiva tikku ja kärytetään sen pää, jolloin hiilellä voi koittaa sutata jäljen paperiin. Toimii kuin junan vessa. Lyijykynien grafiittikin on hiilen eräs muoto. Sitä en osaa sanoa, kuinka lähelle tuota päästään tikkua polttamalla. Veikkaan, että grafiitilla ja poltetulla tikulla on aika vähän tekemistä keskenään. Joka tapauksessa jälki paperilla on vakuuttavaa. Polteltun tikun käyttäminen on mahdollista ympäri vuoden. Metsäpalovaroitusten aikaan kuitenkin kannattaa olla tarkkana. Jälki on hieman suttuista, mutta siitä saa selvän.
Hierottaessa paperia jälki vähän leviää, mutta siitä saa edelleen hyvin selvää. Edes kastuessaan jälki ei katoa ja sen lukeminen onnistuu hyvin. Ei hassumpi vaihtoehto siis jos sytkäri/tikut kulkee vakiona matkassa.
Mutatikku
Perinteinen vaihtoehto. Lähin oksa maasta kouraan ja sen päähän hierotaan mutaa / savea / maata / tai mitä ikinä. Tällä liejutikulla sitten raavitaan logikirjaan puumerkki. Toimii, mutta kestääkö se kulutusta tai kosteutta? Vaikka paperia hieroo sormella, niin jälki tuntuu pysyvän logissa. Lupaavaa. Entä kosteus? Se varmasti veisi jäljen mennessään. Yllättävää kyllä näin ei käy vaan jälki pysyy paperissa hienosti ja on luettavissa vielä paperin kuivuttuakin.
Tikku
Entä ihan pelkkä tikku sitten? Pitääkö sitä käryttää tai hieroa mutaa? Pelkällä tikulla paperiin raapiminen ei vakuuta. Jälkeä ei tule nimeksikään. Paperilla näkyy painaumia, mutta ei muuta. Joten eipä tästä ole muuta sanottavaa, tämä, vaihtoehto kannattaa unohtaa.
Voikukan lehti
Jostain Geocache.fi:n foorumilta tai Facebookin keskusteluryhmästä luin, että joku on käyttänyt voikukan vartta loggausvälineenä. Ikävä kyllä kovasta yrityksestä huolimatta en löytänyt voikukkan kukkaa mistään. Minnekähän ne on kadonnut nyt testin aikaan, kun yleensä piha on suorastaan keltainen näistä ikävistä rikkaruohoista. No tyydyin tällä kertaa kokeilemaan voikukan lehdellä, koska siitä tulee samaa maitia kuin itse kukan varrestakin. En tiedä oliko tämä virhe, mutta en saanut voikukalla aikaiseksi kunnon jälkeä. Maitia tulee varresta yhteen kirjaimeen tai kahteen kerrallaan, mutta lopputulos on heikosti luettavissa. Paperiin jää jotain, mutta siitä ei meinaa saada selvää.
Mutta mitä vielä. Kun hetken kirjoittamisen jälkeen odottaa, niin teksti tulee kuin tuleekin näkyviin. Jonkinlaista taikamustetta voikukassa siis on. Hierottaessa paperia jälki ei lähde pois. Kun paperin kastelee, tulee voikukalla kirjoitettu nimi yhä paremmin näkyviin. Kuivumisen jälkeenkin teksti on luettavissa. Alkuun tämä vaikutti siis huonolta vaihtoehdolta, mutta lopulta osottautui ihan käyttökelpoiseksi vaihtoehdoksi.
Sinun vinkkisi?
Manowar -henkisimmät geokätköilijät tietysti hoitaa kirjaamisen logivihkoon omalla verellä, vaikka kynä olisikin mukana. Kyllä sitä purkille aina muutaman pisaran voi vuodattaa. Tästä testistä tuo vaihtoehto jäi tarkoituksella pois, koska se ei vaikuta sopivalta tähän koko perheen harrastukseen. Eikä just nyt tuntunut siltä, että uhraisin vertani tämän testin eteen. Mutta jos testistä jäi mielestäsi uupumaan jokin tärkeä improvisoitu kirjoitusväline niin kerro meille siitä! Kommentoi mikä on erikoisin tapa miten olet loggauksen hoitanut? Kuka tietää ehkä palaamme vielä testiin toisenkin kerran jos improvisoituja kirjoitusvälineitä ilmaantuu lisää.
Etenkin tänä kesänä se oman veren käyttäminen olisi ollut suhteellisen helppoakin sillä useita vuosia sitten loggauksesta bongaamallani tavalla; Antaa hyttysen imaista verta ja sen jälkeen niittaa hyttysen ja siitä syntyvästä veritahrasta saa pienen väriläiskän tähän käyttöön… 🙂 Ei tarvitse sentään itse ruveta ranteitaan viiltelemään loggauksen takia.
Yksi joskus vastaan tullut tapa on myös “pistekirjoitus” painelemalla jollain terävällä esineellä paperiin reikiä oman nimimerkin kirjainten muotoon. Ei tosin kovin suositeltavaa logipaperin kestävyyden kannalta ja onnistuu muutenkin vain yhdeltä puolen logivihkon sivua kerrallaan…
Kiitos Wesbridge hyvistä vinkeistä. Tuo hyttysjuttu on kyllä huomattavasti ystävällisempi tapa kuin vaikka ranteesta tai nenästä. Tai sormen pään piikittely. Pistekirjoitus oli itselle entuudestaan tuntematon tapa. Se voisi tosiaan olla toimiva tapa, mutta tosiaan logikirjalle vähän ikävämpi.