Geokätköilyä Kansain alueella – Osaka, Kioto, Nara ja Kobe

Olen pitkään ollut kiinnostunut Japanista, alueen kulttuurista ja etenkin ruoasta. Juuri tuon jälkimmäisen kiinnostuksen kohteen takia päätin varata matkan Osakaan, Japanin ruokapääkaupunkiin. Toki ennen reissun varaamista tarkistin, että onko Osakassa kuinka paljon geokätköjä ja kyllähän se kartta kätköikoneista täyttyi. Meno-paluu-liput Helsingistä Osakaan maksoivat Finnairin tarjouksessa 577 euroa. Lentoaika Osakaan oli 9h 30 min ja paluu 10h 30 min.

Osakan Kansain kansainvälinen lentokenttä on sikäli omaperäinen, että se sijaitsee keinotekoisella saarella. Lentokentän terminaalirakennus on 1,7 kilometriä pitkä ja näin ollen maailman pisin. Lentokentältä pääsee junalla suoraan Osakan keskustaan. Vaihtoehtoja on itseasiassa parikin. Voit käyttää joko JR Linen tai Nankai Linen junia. Minä valitsin Nankai Linen edullisemman junan, mutta menin vahingossa nopeampaan ja kalliimpaan junaan. Tästä ei tullut muuta ongelmaa kuin piti maksaa konduktöörille vähän ekstraa :). Hinta oli noin ¥1400 eli suurinpiirtein 12-13 euroa. Edullisempi ja hitaampi juna olisi maksanut noin ¥900 eli noin 7.50 euroa.

Japanissa voi ostaa data prepaid -kortin heti Kansain lentokentällä KIX-ITM:n osastolta. Hinnat olivat kohtuu tyyriit, kun pelkkä gigan verran liikennettä maksoi jo 20 – 30 euroa. Näin ollen en ottanut data prepaidia vaan hyötykäytin ilmaisia Wi-Fi Hotspotteja, joita oli kohtuudella tarjolla. Jos olisi halunnut pelata esimerkiksi Pokemon Go:ta enemmän, niin silloin data prepaid SIM-kortin ostaminen olisi voinut tulla kyseeseen. Minulla oli kätköt ladattu GPS:ään etukäteen, joten kännykkää tai mobiilidataa ei tarvinnut juuri kätköillessäkään.

Ajankohtani Japanin reissulle oli 12. – 21.11. Tällöin Osakan korkeudella oli ihan selkeä syksy menossa ja paikoin komea ruska. Sää oli monena päivänä pilvinen, mutta vain parina päivänä satoi. Lämpötila vaihteli päivästä riippuen 12 – 21 asteeseen. Illasta / yöstä lämpötila laski alle 10 asteen. Eli ihan hyvä lämpötila geokätköilyn kannalta – ei ole liian kuuma tai kylmä. Jos haluaisi kokea Japanin kirsikkapuiden kukkimisen, niin silloin reissu kannattaa ajoittaa keväälle huhtikuulle.

Osakan metrolla oli ihan yhtä helppo kulkea kuin muidenkin isojen kaupunkien metroilla, kunhan vaan tajusi miten lippuautomaattia käytettiin. Valitettavasti en ottanut kuvaa lippuautomaatista, mutta jos olet menossa Osakaan, niin tässä on ohje kuinka laitetta käytetään. Katsot ensin minne olet menossa. Lippuautomaattien yläpuolella on metrokartta ja jokaisen aseman kohdalla on hinta paljonko sinne maksaa kulkea. Tämän jälkeen painat automaatista English-nappia, ellet sitten taida japanin kielen jalon taidon. Valitset Ticket ja tämän jälkeen laitat joko setelin tai kolikoita laitteeseen. Et saa valittua lipun hintaa, ellet ole laittanut rahaa automaattiin. Tämän jälkeen näyttöön tulee joko summat tai jos laite on vanhanaikaisempi versio, niin näytön alapuolella on fyysiset napit ja näihin syttyy summat. Painat sopivaa summaa ja voilà  lippu tulostui ja vaihtorahat tulevat automaatista.

Metrolla ei voi matkustaa pummilla, koska sinun tulee käyttää lippua portilla, jotta se aukeaa. Joissain asemilla oli avoimet portit, mutta jokaisella asemalla on myös metroninja, joka pistää sinut nippuun, jos yrität huijata :). Jos sinulla on tarkoitus matkustaa metrolla päivän aikana useita kertoja, niin kannattaa ehdottomasti hankkia päivälippu, joka kustansi ¥800 arkipäivänä ja ¥600 pyhäpäivinä. Päivälippu maksaa itsensä jo takaisin, kun teet enemmän kuin kolme matkaa päivän aikana.

Kännykkään kannattaa asentaa Osakan metrokarttasovellus, joita löytyy useita.

Niille, jotka eivät ole metrolla matkustaneet, niin katsot minne olet menossa. Sen jälkeen katsot mikä on linjan päätepysäkki kummassakin päässä. Opasteissa on aina merkitty mikä on linjan päätepysäkki. Näin et vahingossa lähde juuri väärään suuntaan metrolinjalla. Lisäksi Osakan metrolinjasto oli värikoodattu, joka helpotti hahmottamista myös paljon.

Osakan metrokartta

Ruoka

Osaka on Japanin ruokapääkaupunki, joten tätä aihetta ei voi sivuuttaa, vaikka geokätköilyblogiin tätä kirjoitankin. Osakassa on ravintoloita mielin määrin niin edullisista street food -paikoista aina useisiin 3 Michelin-tähden ravintoloihin. Minulla oli tietyt ruoat mitä halusin maistaa Osakassa ja suosittelinkin ainakin kokeilemaan näitä.

  1. Takoyaki: jos joku ruoka-annos pitäisi kuvata Osakaa, niin se on tämä. Pieniä ravintoloita, jotka tarjoavat tätä höyryävän kuumaa “street foodia” on joka kulmassa. Takoyaki-pallerot paistetaan takoyaki-pannulla, johon kaadetaan hyvin löysää “lettutaikinaa”. Sen jälkeen jokaiseen puoliympyrän muotoiseen syvennykseen laitetaan pala mustekalaa ja sitten vähän lisää löysää “lettutaikinaa”. Kokki pyörittelee seosta niin kauan, että niistä alkaa muodostua palloja. Riippuen alueesta hinta hieman vaihteli, mutta 8 palleroa maksoi noin ¥500 eli n. 4,5 euroa. Palleroiden päälle laitetaan takoyaki-kastiketta (hieman Worschesterin tyylinen), majoneesia, kevätsipulia ja sekä kuivattua Bonito-kalasta tehtyä lastua.
  2. Okonomiyaki: toinen Osakan tunnetuista ruoka-annoksista. Tätä on saatavilla joko Hiroshiman tyylistä tai Osakan tyylistä. Olen tehnyt itsekin Okonomiyakia kotona. Erittäin helppo ruoka tehdä kotikeittiössäkin ja jos tykkäät kaalista, niin kannattaa ehdottomasti maistaa. Okonomi tarkoittaa “se mistä pidät” ja yaki tarkoittaa paistettua. Okonomiyakissa voikin olla täytteitä ihan mitä vain. Keskeisimmät raaka-aineet ovat kuitenkin silputtu kaali, vehnäjauho sekä kananmuna. Halvimmillaan saa street food -kojusta parilla sadalla yenillä ja oikeassa ravintolassa saat pulittaa reilun 1000 jeniä.
  3.  Japanilainen curry: en ole yleensä curry-ruokien ystävä, mutta japanilainen versio oli todella makoisa. Erittäin edullista lohturuokaa, jota tarjoavat yleensä vain curry-ruokiin erikoistuneet ravintolat. Yleensä curry syödään riisin tai nuudelin kera. Voit valita curryn joko perusversiona eli saat riisiä ja pelkkää currya tai sitten lisänä esim. friteerattua kanaa, katkarapuja, jne.

    20161119_151422_hdr
    Japanilainen curry friteeratulla kanalla.
  4. Sushi: Japanissa voi varmaan törmätä huonoonkin sushiin, mutta mitä todennäköisemmin syöt täällä huonossakin paikassa paljon parempaa sushia kuin Suomessa. Kävin kahdesti Harukoma sushi -nimisessä ravintolassa ja jos jostain saa parempaa sushia niin se on jo pieni ihme. Muita varteenotettavia paikkoja on Tori Sushi ja Endo Sushi.
  5. Ramen: The number one pikaruoka Japanissa. Ohuita nuudeleita keitossa. Voi olla höystetty käytännössä millä vaan. Edullista ja maittavaa. Muista ryystää!!!
  6. Kobe-härkä: Maailman kalleinta lihaa, härkiä hierotaan, juotetaan olutta ja soitetaan mukavaa musiikkia. Kuvastaa Japanin äärimmäisyyttä todella hyvin. On ollut mun bucket listalla, joten pakko se oli pistää rasti vihkoon, kun Japanissa kävin. Kobe-härkää toki sai myös Osakasta, mutta kävin kliseisesti syömässä annoksen Kobessa, jonne oli noin 40 minuutin junamatka Osakasta. Ravintola oli La Shomon, jossa tuotiin käsinkirjoitettu lappu missä oli mainittu minkä kokoisia pihvejä oli saatavilla ja mistä kohtaa ruhoa. Hinnat vaihtelivat n. 50 eurosta (100 g), n. 100 euroon (170 g). Budjettini ei kestänyt 100 euron pihviä, joten tyydyin 50 euron hintaiseen. Tarjoilija paistoi pihvin pöydässäni hiiligrilillä ja kävi siivuttamassa pihvin keittiössä. En ole syönyt pihviä koskaan niin hitaasti ja nauttien. Oli se paras pihvi minkä olen syönyt, mutta voi olla montaa mieltä onko hintansa arvoinen :). Alkuun söin lajitelman muuta härkää ja nekin olivat todella mureita.

Jos Osakan ruokatarjonta kiinnostaa enemmän, niin kannattaa ehdottomasti tutustua Mark Wiensin Migrationology-blogin kattavaan juttuun Osakan ruokaskenestä.

Geokätköt

En erityisesti etsinyt minään päivänä pelkästään geokätköjä vaan kävin niillä, jotka sattuivat olemaan reitillä. Muutama kätkö oli toki to do -listalla. Kätköjä löytyi noin 10 per päivä ja yllättävän monta denaria tuli tehtyä, kun niitä näytti field notesiin tallentuneen n. 30. Tähän suurin syy oli, että useissa paikoissa en vaan kehdannut kunnolla etsiä, kun porukkaa oli ympärillä paljon. Lisäksi selkeästi moni kätkö oli kadonnut. Kätkössä saattoi viimeinen löytö olla vuodelta 2014 ja sen jälkeen muutama denari ja omistaja ei ollut tehnyt kätkölle mitään. Ilmeisesti paikalliset tarkastajat eivät asiaan puutu samalla tavalla kuin koto-Suomessa.

Kätköilin niin Osakassa, Kiotossa, Narassa kuin Kobessa. Kaikissa geokätköjen tyyli oli samanlainen ja voisi sanoa, että valtaosa kätköistä oli muutamaa erilaista purkkityyppiä. Ylivoimaisesti eniten oli mikrokätköjä, mikä nyt onkin luonnollista, kun ollaan suurkaupungissa. Muutama isompi purkki löytyi puistoista ja metsämaastosta. Kaksi yleisimmin käytössä ollutta purkkia oli ns. bottle cap -purkki ja jonkinlainen minttukaramellirasia. Näitä kahta purkkia oli vähintään 75% löydöistä. Alla esimerkkikuvat molemmista kätkörasioista.

Osallistuin reissun aikana myös miittiin, jonka järjesti ranskalainen geokätköilijä Zellid. Miitti oli puistossa ja tavallinen pönötyseventti. Paikallisia miittiin vaivautui vain yksi ja hänkin oli alunperin Yhdysvalloista. Geokätköilijä dbosaka kertoikin, että paikalliset eivät juurikaan miitteihin osallistu ja Osakan kätköilijäskenessä on hieman sisäpiirin makua. Miitin jälkeen kiertelinkin dbosakan kanssa kätköillä ja hän näytti minulle muutamia nähtävyyksiä. Jos olet menossa Osakaan, niin kannattaa ottaa dbosakaan yhteyttä. Hän mielellään lähtee päiväreissulle oppaaksi ja kätköilemään.

Tietenkin muutama kätkövinkki pitää antaa, joten alle olen luetellut muutaman kätkön, joilla kannattaa ehdottomasti käydä.

  • A piece of Portugal in Osaka (GC3AYW7): Osakan linna-alueella sijaitseva regular-kokoinen kätkö, jossa usein on matkalaisia. Alueella viihtyy pidempäänkin
  • Osaka International Peace Park Cache (GCPAYW): Harvoja oikeasti ovelia piilotuksia mitä reissulla tuli vastaan. Tämäkin on Osakan linnan lähistöllä.
  • Cotton industry hall(綿業会館) (GC40WPE): Toinen hieman persoonallisempi kätkötoteutus Osakassa
  • Ekimae-ya Keep (GC2JEDP): Osakassa pienessä sakeravintolassa sisällä oleva kätkö. Periaatteessa hieman sotii ohjesäännön kaupallisuutta vastaan. Mukavat paikanpitäjät ja olivat kiinnostuneita juttelemaan. Tarjosivat jopa ilmaiseksi ruokaa :).
  • Red Torii (GC56M9R): Fushimi Inari Taishan temppelialueella Kiotossa sijaitseva ajatuksella tehty kätkö. Tällä olikin eniten favopisteitä Kobe-Osaka-Nara-Kioto-alueen kätköistä.
  • Man In The Moon (GC23MF9): Kiotossa pubin sisällä oleva kätkö. Ei tarvitse olla kontaktissa henkilökunnan kanssa. Ihan ok, mutta pienellä säädöllä olisi saanut paljon paremman toteutuksen. Henkilökunta on ystävällistä ja puhuu hyvää englantia.
  • Pajda Cache #8 – Nara (GC6HY1W): Periaatteessa ihan small-kokoinen perustradi, mutta Naran kaurispuistoon kannattaa tulla jo ihan kauriiden takia. Hienoja temppeleitä ja mukavia puistoja missä voi viettää rauhallista päivää.   [review]   [review]   [review]
  • Osakassa on kolme virtualia, joista kävin kahdella. Se mielenkiintoisin Samurai Tuna Cutters (GCM5GF)  jäi käymättä, kun siellä olisi pitänyt olla puoli neljän aikaan yöllä ottamasa kuvaa itsestä, kun “Samurait” leikkaavat kalastajien tuomia tonnikaloja.

Majoittuminen

Huomasin nopeasti reissua suunnitellessa, että Osakassa on kallista majoittua ihan jo perustason hotellissa. Hinnat olivat 8 yöltä alkaen yli 1000 euroa. Kapselihotellissa olisi ollut mielenkiintoinen yöpyä yksi yö, muttei koko reissua, niinpä sivuutin senkin vaihtoehdon. Halusin kuitenkin olla koko ajan samassa majapaikassa ja tehdä sitten sieltä käsin päivämatkat lähikaupunkeihin. Päätin kokeilla Airbnb-palvelua, jossa tavalliset ihmiset vuokraavat kodeistaan huoneen tai vaikkapa koko asunnon. Hinnat ovat maltilliset ja jos on sosiaalinen ihminen, niin samalla tutustuu helposti paikalliseen. Valitsin majapaikaksi nomadosakan, joka oli saanut paljon hyviä arvosteluja.

Airbnb.com sivusto on esimerkki palvelusta, jossa on otettu huomioon käyttäjäystävällisyys. Palvelu oli selkeä käyttää, majapaikkojen vertailu oli helppoa ja arvostelut antoivat turvaa, ettei tule sikaa säkissä vuokrattua. Hinta oli maltillinen reilu 400 euroa 8 yöltä. Sikäli majapaikka oli poikkeuksellinen Airbnb, etten nähnyt isäntäväkeä kertaakaan ja he eivät myöskään asuneet rakennuksessa. Isäntäväellä olikin Airbnb-majoitusta myös muutamassa muussa paikassa Osakassa, joten heille tämä taisi olla ihan kunnon bisnestä. Rakennus missä huoneet olivat, oli myös paikallisten asukkaiden käytössä. Rakennus olikin jonkinsortin kommuuni, kun Airbnb-majoittujilla ja asukkailla oli yhteiset suihku-, wc- ja oleskelutilat. Juttelin parina päivänä asukkaiden kanssa, mutta koska he eivät kovin hyvin englantia osanneet, niin keskustelu oli vähän väkinäistä.

20161113_125359_hdr
AirBnb-huoneeni

Nähtävyydet

Osaka Castle: Osakan linna on yksi Japanin merkittävimmistä ja näin ollen ehdottomasti vierailun arvoinen. Komea viisikerroksinen linna on valmistunut 1598. Itse en tosin käynyt sisällä vaan päädyin vaan ihastelemaan arkkitehtuuria ulkopuolelta sekä samoilemaan linnan noin neliökilometrin kokoisella maa-alueella. Osakan linnan ympäristössä on useita kätköjä, mm. Osakan ainoa geolodju sekä Wherigo-kätkö. Wherigoa en edes alkanut etsimään, koska pelkäsin, että Whereyougo-sovellus puhelimessani kaatuu jossain vaiheessa kuitenkin.

Kuromon Ichiba market: Tämä kauppakatu on tyyliltään vanhaa Osakaa ja katu pyritään säilyttämään alkuperäisessä ulkoasussaan. Täällä voi siis käydä aistimassa miltä Osakassa on näyttänyt kymmeniä vuosia sitten. Tämä 580 metriä pitkä katettu katu tunnetaan myös Osakan keittiönä, sillä täältä löytää laidasta laitaan raaka-aineita ja ravintoloita. Ei tarvitse olla kulinaristi pitääkseen tästä kadusta. Ruuhka-aikaan katu on täynnä väkeä. Kadun molemmissa päissä on kätköt, mutta kummatkin olivat valitettavasti kadoksissa minun vierailun aikana.

Dōtonbori: Turisteja parveileva alue, jossa on valtavasti ravintoloita ja neonvaloja. Street food -kojujen ja ravintoloiden hinnat ovat hieman korkeammat, mutta söin tällä alueella aivan huikean hyvää kanaa (Ikkaku) sekä erinomaista Takoyakia. Paljon kaikkea hömpötystä nähtäväksi. Suosittelen käymään Pachinko-peliluolissa sekä Arcade-peliluolissa. Voin sanoa, että Spede Pasanen olisi jäänyt näissä naputtelupeleissä kakkoseksi.

Alueen kuvatuin paikka on Glico Man, joka on Glico Candyn tuotemerkki. Nykyään tämä juokseva mies on tehty LED-valoilla ja se julkistettiin muutama vuosi sitten. Julkistustapahtuma oli iso tapahtuma Osakassa. Itselle jäi vähän mysteeriksi miksi juuri tämä vuodesta 1935 paikallaan ollut “juokseva mies” oli se the juttu.

Osaka Aquarium Kaiyukan: Olen käynyt ties monessako maailmaan suurimmassa akvaariossa ja Osakan akvaariotakin jossain näin mainostettiin. Kyseessä ei vesimäärältään ole kuitenkaan kuin maailman 3. suurin akvaario. Jossain vaiheessa halusin käydä aina akvaarioissa, mutta nykyään olen jättänyt ne väliin. Tännekään ei ollut alunperin tarkoitus tulla, mutta koska lauantai oli kovin sateinen, niin ex tempore otin metron tänne. Akvaarion lähellä on myös yksi kolmesta Osakan virtuaalista, joten olisin muutenkin tullut tänne alueelle. Sisäänpääsymaksu oli noin 20 euroa ja sillä pääsi kiertämään noin kilometrin mittaisen käytävän minkä varrella oli kaikenmaailman mereneläviä ja merialueilla majailevia nisäkkäitä. Erikoisuutena oli valashait, joita ei kaiketi kovin monessa akvaariossa tapaa. Jos akvaariot kiinnostavat, niin suosittelen käymään.

Universal Studios Japan: Jos elämyspuistot kiinnostavat, niin Osakassa sijaitsevassa Universal Studiosin elämyspuistossa saat varmasti koko päivän kulutettua. Minä en mennyt käymään täällä, kun hinta oli kohtuullisen kova (n. 60 eur / päivä) ja tosi moni laitteista / ohjelmista oli poissa käytöstä. Lisäksi luin, että kiireisinä päivinä saattaa laitteeseen joutua odottamaan yli tunnin, joten ei kiitos.

Fushimi Inari-taisha (Kioto): Fushimi-ku:ssa Kiotossa sijaitseva Inari-pyhäkkö on ehdottomasti vierailun arvoinen. Tällä alueella sijaitsee myös eniten favopojoja saanut Red Torii -kätkö. Inari on japanilainen hedelmällisyyden, riisin, maatalouden, kettujen, teollisuuden ja maallisen menestyksen kami. Kami taas tarkoittaa kunnioitettua tai pyhää ilmiötä šintolaisuudessa. Fushimi Inari-taisha on taas tärkein ja vanhin Inari-pyhättö. Alue on iso ja täällä kyllä aika vierähtää nopeasti. Muutama kätkökin alueella on, mutta osa vaatii kohtuudella kävelyä. Tunnusomaisin piirre täällä on valtavan pitkät käytävät, jotka muodostuvat sadoista ellei jopa tuhansista punaisista Toreista (yks. Torii), jotka ovat perinteisiä japanilaisia portteja.

Nishiki market (Kioto): Kioton keittiö eli pitkä kauppakatu, josta löytyy vaikka minkälaista ruokaa maisteltavaksi. Itse söin täällä lounaaksi Ramenin. Verrattavissa Osakan Kuromon marketiin. Jos on nälkä, niin tule ehdottomasti tänne ja kokeile kaikkea erikoista mitä kojuista löytyy. Kadun molemmissa päissä on myös pari geokätköä.

Nara Park (Nara): Naran puisto on kuuluisa sadoista kauriista, jotka ovat täysin kesyjä. Siihen on varmasti syynä sekin, että ihmiset ruokkivat niitä kekseillä, joita sai ostaa puistosta monesta paikkaa. Nara on ollut aikanaan Japanin pääkaupunki ja kaupungin seitsemän merkittävää temppeliä muodostavat Unescon maailmanperintökohteen. Puiston alueella kävin vierailemassa valtavassa Tōdai-jin buddhalaisessa temppelissä. Sisäänpääsymaksu oli noin 4 euron luokkaa. Maksullisella alueella oli kätkökin, mutta se oli ajat sitten jo kadonnut. Silti omistaja antoi kätköilijöiden logata, jos otti kuvan sisältä. Kyseessä ei ole virtuaalikätkö, joten en ymmärrä tuota käytäntöä. En siis itse loggaa kätköä löydetyksi, koska paikalla ei ollut purkkia, jonka olisi voinut löytää. Puistossa saa vierähtämään helposti koko päivän sillä nähtävää on ja ovathan ne kauriit varsin suloisia :).

Kulttuurimatka kätköillen

Vaikka pääpaino ei ollut geokätköilyssä vaan ihan kulttuurin fiilistelystä, niin kätköjä löytyi kahdeksan päivän aikana 88 kappaletta. Määrä vähän yllätti itseni, kun en kuitenkaan etsinyt mitenkään vimmalla kätköjä. Eihän tuo toisaalta ole kuin 11 kätköä per päivä. “Denareitakin” kertyi eli en löytänyt noin 30 kätköä. Näin suuri määrä johtui ihan siitä, etten kehdannut jäädä pidemmäksi aikaa etsimään kätköjä jästiherkillä alueilla. Pistetään puolet myös osaamattomuuden piikkiin ;).

Itse en lähtisi vuokraamaan Osakassa autoa, sillä liikenne on aika vilkasta ja Japanissa on vasemmanpuoleinen liikenne. Jos olet rattimies tai -nainen, niin mikään ei toki estä vuokraamasta autoa ja ajelemasta vaikka maaseudulle. Kannattaa kuitenkin ehdottomasti hankkia navigaattori autoon sillä maaseudulla tienviitat eivät ole kuin Japaniksi, toisin kuin isojen kaupunkien keskustoissa, missä kyltit ovat myös englanniksi. Osakassa on kaksi pidempää power trailia. Ne ovat sen verran pitkiä, että suosittelen vuokraamaan polkupyörän, jos haaveilet kartuttavasi löytömäärää traileilla.

Ennen reissua kannattaa ladata kätköt gepsiin tai kännykkäapsiin offline-moodiin, jotta paikalla ei tarvitse käyttää kallista mobiilidataa. Jos kuitenkin haluat olla koko ajan online, niin lentokentältä saa ostettua data-prepaid-SIM-kortteja kohtuullisen tyyriiseen hintaan.

Suosittelen Japania ja etenkin Osakaa kaikille, joita japanilainen kulttuuri kiehtoo ja jotka ovat japanilaisen ruoan ystäviä. Kätköt ovat keskusta-alueella varsin peruskauraa, samoja mitä muissakin isoissa kaupungeissa eli mikroa mikron perään, mutta niitä on mukava hakea, kun joka puolella on paljon uutta nähtävää :).

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.