Mary Hyden aarre – Mitä kaksi ensimmäistä souveniria kertoo?

Kolmas viikko Mary Hyden aarrejahtia on käynnissä ja tällä viikolla on tavoitteena porukalla kerätä 35 kultarahaa. Mutta ehkä on hyvä katsoa mitä kaksi ensimmäistä kartanpalasta meille jo aarteesta paljastaakaan. HQ kun tunnetusti piilottaa kaikenlaista hauskaa souvenireihin.

Meksikonlahti ja Google Earth

Ei tarvitse olla kovin suuri Sherlock, että heti ensimmäisestä souvenirista huomaa, että Meksikonlahtihan se siinä animoituna möllöttää. Sekään ei ole kovin suuri yllätys, että toinen kartta pala sopii ensimmäisen kanssa yhteen. Mielenkiintoista on kuitenkin mitä kaikkea muuta souvenirista löytyykään.

Kaksi ekaa souveniria yhdessä

Jos souvenireja katsoo, niin kartalla näkyy jonkinlainen reitti. Ehkä Mary Hyde on purjehtinut sitä. Vielä kartta ei kuitenkaan kerro meille koko reittiä. Huomio kiinnittyy myös kummassakin souvenirissa oleviin punaisiin X:iin. Ehkä ne kertovat jotain. Jotta X:n paikan saa selville, sovitetaanpa souvenireja kartalle. Tämä onnistuu, vaikkapa Google Earth sovelluksessa, jonka voit ladata täältä.

Seuraavaksi tarvitsemme linkin souvenirin karttapalaseen. Senhän saa navigoimalla souvenirin sivulle Geocaching.com -> profiili -> souvenirs -> Mary Hyde Weigh Anchor -> hiiren oikea klikkaus kuvan päällä ja siitä Kopioi kuvan osoite (tai vastaava riippuen selaimesta). Tai sitten kopsaamalla tästä: https://souvenirs.geocaching.com/SouvenirImages/Ni8yOC8yMDE3/fe5d0218-fbb2-4da7-b39e-cb1a06ce092c.png .

Sitten vain Google Earth auki ja pyöräyttämään pallo kohti Meksikonlahtea. Seuraavaksi valitse valikosta Lisää kohta Peittokuva (Add->Overlay). Avautuvaan dialogiin syötetään kuvalle joku nimi, vaikka Mary Hyde – souvenir 1 ja alla olevaan linkkikohtaan sitten yllä mainittu kuvan osoite. Hetken lataamisen jälkeen kuvan pitäisi jo ilmestyä kartalle. Halutessasi voit säätää myös läpinäkyvyyttä, joka helpottaa kuvan hakemista oikealle paikalleen. Nyt voit siirtää avautuneen dialogin sivuun, mutta älä sulje sitä, niin voit editoida karttapallolle lisättyä peittokuvaa.

Google Earth ja peittokuvan säätöikkuna.

Niin kauan kuin säätöikkuna on auki voit sovittaa kuvaa kartalle. Raahamalla vihreästä rististä kuvan keskeltä voit liikutella souveniria kartalla. Ottamalla kiinni reunoista voi kuvaa venyttää ja kulmista kiinni ottamalla muuttaa kokoa. Souvenir-kuvan “kallistusta” voi myös säätää vasemman reunan vihreästä timantista.

Vähän kärsivällisyyttä ja monia hiiren kliksautuksia myöhemmin kartta on aika hyvin saatu aseteltua kartta kuvaan. Sitten voi vielä samalla tavalla lisätä toisen souvenirin ja sovittaa sen kuvaan. Lopputulos voi näyttää tältä (tai vähän paremmaltakin)

Souvenirit Google Earthin kartalla.

No mitä iloa tästä sitten on? Tällä konstin näkee aika kätsysti mihin kohtaan punaiset X:t kartalla osuvat. Tarkentamalla lähemmäs näemme karttakuvista kaupungit ja paikkojen nimet.

Ensimmäisen viikon X on osuu lähelle Bourg ja Houma nimisiä paikkoja. Koitan etsiä Googlesta merirosvoja ja näitä paikkoja. Ei tuloksia. Seuraavaksi koitan Congo Islands ja merirosvo yhdistelmää. Ei tulosta. Jaa mutta lähellä on myös New Orleans. Kokeillaanpa “New Orleans pirate” Googleen. Bingo! Heti ensimmäinen hakutulos on Jean Lafitte, joka oli merirosvo, joka toimi tuolla alueella. Souvenirin yläosan teksti Amérique septentrionale tarkoittaa ranskaksi Pohjois-Amerikkaa. Jean Laffite oli ranskalainen merirosvo eli voisi hyvinkin liittyä kuvioon. Iloitsen!

No entäpä toinen X. Se osoittaa Quetzaltenango nimiseen paikkaan Guatemalassa. Edellisestä viisastuneena ei ehkä kannata etsiä pienen paikan nimellä mahtavaa merirosvoa. Lähden koittamaan heti “Guatemala pirate”. Pettymyksekseni en löydä heti piraattia, joka liittyisi tähän paikkaan. Vähän hassusti rastikin näyttää länsirannikolle, vaikka luulisi kysymyksessä olevan Karibian piraatit. Guatemalasta oikeastaan ainoa piraatteihin liittyvä paikka on Castillo de San Felipe De Lara, joka siis oli espanjalaisten linnoitus, jonka merirosvot usein ratsasivat arvotavarasta. Ainoa piraatti, jonka onnistun yhdistämään Guatemalaan on George Lowther, joka kärsi tappion paikallista väestöä vastaan taistellessaan. Tuskin se siis tämä on. Souvenirin tekstitkään ei auta. Teksteissä vain mainitaan maiden nimet Meksiko, Honduras, Nicaraqua, jne. Lisäksi on teksti Muggler’s cove, jonka epäilen liittyvän enemmän Pirates of the Caribbean elokuvasarjaan. Pettyneenä pitänee hylätä tämä tutkintalinja. Jos joku keksii jonkun paikkaan liittyvän piraatin, niin saa kertoa 🙂

Koordinaatit

No entäpä koordinaatit, jotka löytyvät karttapaloista? Ensimmäisessä on N7, W23 ja toisessa N5, W12. Nämä eivät oikein osu lähellekään oikean maailman koordinaatteja. Ylempi X on lähellä astelukuja N29, W90 y , kun taas alempi löytyy N14, W91. Ei siis lähelläkään. Annetut asteluvut menevät jonnekin Tyyneen valtamereen. Ei onnistanut vieläkään.

Entäpä kampanjan aloittanut souvenir? Olisiko siitä apua. En keksinyt miten siitäkään pääsisi eteenpäin. Alla tuo souvenir muistin virkistämiseksi.

Noh, yksi idea vielä tuli miten souvenireihin ehkä saisi aarteen paikan piiloon. Koska jokaisessa karttapalassa todennäköisesti on punainen X, niin ehkä yhdistämällä nämä X:t leikkaavilla viivoilla saamme tietää aarteen sijainnin. Alla oleva kuva demonstroi tätä. Tähän tietenkin tarvitsemme kaikki neljä karttapalaa. Aika näyttää miten tämä ratkeaa.

P.s. Google Earthin overlay-työkalusta voi olla joskus hyötyä myös mysteerinratkomisessa 🙂

12 comments

  1. Wow… erittäin mielenkiintoinen postaus. Koko homma muuttui elävämmäksi ja seuraavaa palaa odottaa vielä innokkaammin.

    1. Mahtava kuulla Ramirez2K, että innostuit. Itsekin innostuin tätä tutkimaan. Jos tulee ideoita tuohon toisen karttapalan Guatemalan X:ään niin mielenkiinnolla kuuntelen 🙂

  2. Sama ajattelin kuin Ramirez.. Eipäs ois arvannut, että noinkin paljon saa irti kahdesta pienestä matkamuistosta. Kiitos vaivannäöstä ja jakamisesta!

    Itse odotin “Mary Hyden aarrejahdin” olevan enemmänkin ryhmätoimintaa vaativaa (esim. kaveriliigaporukalla jokaisella pitää kerätä eri kätkötyyppejä..) tai yleensä ottaen vaikeampaa kuin se on nyt ollut. Eihän tässä ole tarvinnut kuin kätköillä entiseen tapaan. Ehkä onkin hyvä, että vaikeusaste ei ole tämän suurempi. Näin kaikki pääsee mukaan, jos matkamuistot kiinnostaa. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, mitä sivun ylläpitäjä saa irti koko “kartasta.”

    Kiitokset loppuun vielä mainiosta sivustosta ja asiallisen rennoista kirjoituksista jaloon harrastukseen liittyen.

    1. Hienoa kuulla Maikkari, että pidät sivustosta. Tuo olisikin ollut hienoa jos olisi tiiminä pitänyt tehdä, mutta olisi ollut eri tehtäviä mitä eri tiimiläisten pitää tehdä.

    1. Kiitos Zala! Google Earth on kyllä näppärä työkalu. Vähän turhan harvoin tulee itsekin sitä käytettyä.

  3. En tiedä onko mitenkään relevanttia vai vaan tarkoituksellisesti ja teemallisesti sovitettua: Mary Hyde oli ilmeisesti John Black -nimisen piraatin vaimo.

    1. Hyvä huomio ollizu. Katsotaan mitä selviää, kun viimeiset souvenirin palaset tipahtavat tällä viikolla.

      1. No joo, ehkä oli vähän overthinkingiä – ainakin nyt tulleen ilmoituksen, jossa mainittiin neljännen souvenirin saamisesta, lisätehtävä oli aivan toista vaikeusastetta. Ellei sitten pinnan alla ole vielä jotain muuta, en tiedä…

      2. Joo ehkä oli vähän liian pitkälle vietyä pohdintaa ja lisätehtävä naurettavan helppo. Toisaalta HQ on aina piilottanut jotain extraa noihin souvenireihin, joten sinänsä noita on kiva tutkia. Esim. Pii-päivän souvenireissa oli piilossa GC-koodi ja sitten taas siellä kätkösivulla Jeremyn viesti. Mutta toisaalta, ei sekään ihan näin hankala ollut kuin mitä tässä koitettiin hakea.
        Kiva ylläri tuo bonus oli kuitenkin.

  4. Oli joo, ilman muuta. Ja tietysti ylle kirjoitettu teksti kaikkine havaintoineen oli oikein mielekästä luettavaa!

    1. Joo hauska oli tutkia tuota souveniria, että löytyykö siitä jotain piilotettua lisäinfoa 🙂 Varmaan sama siinä vetosi minuun, kuin hyvissä mysteereissä.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.