Virtuaalien paluu

Otsikko olisi voinut olla yhtä hyvin jonkin vuoden aprillipäivän postauksen otsikko. Mutta se on totisinta totta. Virtuaalikätköt ovat tekemässä pienimuotoista paluuta! Niiden tekeminen ei kuitenkaan tule olemaan kaikkien hupia.

Ei virtuaalitraileja – vaan laatua

Ensimmäinen ajatus, kun kuulin virtuaalien paluusta oli, että no niin, tähänkö on tultu. Kohta meillä on virtuaalitraileja, jossa voit ajaa Tampereelta Helsinkiin moottoritietä ja matkan varrelta logata 1000 virtuaalista kätköä.

Homma ei kuitenkaan mene ihan niin – ja se on vain hyvä asia. Sen sijaan maailmanlaajuisesti tullaan tekemään 4000 uutta virtuaalikätköä. Taustalla virtuaalien paluussa on varmastikin se, että eräs suosituimmista kätköilijöiden toiveista palautekyselyissä on ollut “Bring back virtuals” eli virtuaalikätköt tuotaisiin takaisin geokätköilyn piiriin. Nehän aiemmin grandfatheroitiin ja uusien virtuaalien tekeminen siirrettiin omalle www.waymarking.com -sivustolleen. Hiljalleen jäljelle jääneitä virtuaalikätköjä on poistunut arkistointien myötä ja siksi virtuaaleista on tullut suhteellisen harvinainen kätkötyyppi. Suomessakin niitä on vain neljä jäljellä. Monesti ulkomaan matkoilla onkin aina tullut tarkistettua ensimmäisenä olisiko lähistöllä virtuaaleja, kun niitä niin harvakseltaan löytää. Mukavaa siis, että virtuaaleja saadaan lisää.

No jos 4000 uutta virtuaalia on tulossa, niin kuka niitä saa tehdä? Onko tässä nopeat syövät hitaat periaate vai mikä? Ilmeisesti Geocaching HQ on kehittänyt algoritmin, jonka avulla voidaan valita parhaat kätköjen tekijät. Millainen algoritmi tarkemmin on, sitä en tiedä. Uskoisin, että siihen vaikuttaa piilottajan kätköjen keräämä suosikkipistemäärä tai prosenttiosuus sekä se, että kätköntekijä on aktiivinen. Mahdollisesti asiaan vaikuttaa myös se, että huoltopyyntöihin on reagoitu. Oli algoritmi mikä hyvänsä, niin sen perusteella valitaan 4000 parasta kätkön tekijää, jotka voivat kukin tehdä yhden uuden virtuaalikätkön. Ennakkotietojen mukaan virtuaaleja on tulossa yhteensä 63 eri maahan. Ehkä näistä Suomeenkin sitten joku löytää, mutta tietysti USA:ssa ja Saksassa harrastajamäärät ovat suurempia, joten voi olla, että suhteessa melko vähän näitä Suomeen tulee. Mutta varmasti muutamia onnistaa. Piilottajien lisäksi myös aktiiviset yhteisön jäsenet saavat palkinnoksi mahdollisuuden tehdä virtuaalikätkön.

Heillä, jotka saavat mahdollisuuden tehdä virtuaalikätkön, on vuosi aikaa tehdä uusi virtuaalikätkö. Eli uusia virtuaaleja voi alkaa putkahdella ihan muutaman päivän sisällä ja niitä voi tulla aina vuoden ajan tästä päivästä. Uusia virtuaalikätköjä koskee omat ohjenuoransa. Niinpä ensimmäisten kätköjen tarkastus voikin kestää hetken, koska tarkastajienkin varmasti pitää tutustua uusiin ohjenuoriin.

Mielenkiinnolla jäämme siis odottelemaan millaisia virtuaaleja on tulossa ja ketkä niitä saavat tehdä.

Usein kysytyt kysymykset – HQ:n vastaukset

Onko virtuaalit nyt tulleet takaisin? 

Ei aivan. Vain 4000 uutta virtuaalikätköä tullaan julkaisemaan maailmanlaajuisesti. Virtuaalikätkö muutoin säilyy grandfathered kätkötyyppinä.

Omistan mahtavia kätköjä, miksei minua valittu?

Maailmassa on yli 4000 mahtavaa kätkön piilottajaa, mutta raja piti vetää johonkin. Valitsemalla 1 % parhaita kätkön piilottajia saatiin hyvä kattaus kätköjen piilottajia ympäri maailman ja siksi raja asetettiin siihen. Algoritmi, jolla kätköilijät valittiin ei varmasti ole täydellinen ja se missasi varmasti hyviä piilottajia.

Millainen algoritmi on?

Emme jaa algoritmin sisältöä. Se kuitenkin painottaa kätköilyaktiviteettia, piilotettujen kätköjen laatua ja kätköjen kuntoa. Algoritmi vahvasti painottaa laatua määrän sijasta.

Tuleeko uudet virtuaalit tasaisesti eri maihin?

Ei. Virtuaalit ovat tarkoitettu palkinnoiksi hyville piilottajille. Niinpä ne jaettiin suhteessa kätkönomistajiin kussakin maassa. Suurin osa maista sai virtuaalikätköjä määrältään 1 % kätkönomistajien määrästä. Kätköjen omistajat maista, joissa on vähemmän kuin 100 piilottajaa valittiin omaksi ryhmäkseen ja tästä ryhmästä 1 % sai mahdollisuuden tehdä virtuaalin.

Miksei virtuaaleja voi tehdä kaikkien saataville?

Nykyisin virtuaalikätköt ovat harvinainen kätkötyyppi ja jäljellä olevat virtuaalit ovat kätköjä, joista kätköilijät pitävät. Monet ongelmat virtuaalien kanssa johtivat niiden grandfatherointiin vuonna 2005.

Virtuaalit alun perin luotiin siksi, että voisi piilottaa kätkön paikkaan, johon fyysistä kätköä ei voi piilottaa tai paikkaan, jossa jästitiheys on niin kova, ettei kätköä voi siksi paikalle piilottaa. Vaikka tarkoitus oli hyvä, monet virtuaalit olivat laadultaan huonoja ja ne aiheutti myös paljon vaivaa tarkastajille. Virtuaaleja käytettiin oikotienä tehdä tavallisia kätköjä, joita ei vain tarvinnut huoltaa. Lopulta guidelineja piti päivittää ja tämä johti erittäin subjektiiviseen virtuaalien tarkastamiseen, joka taas aiheutti tarkastajille lisää ongelmia. Lopulta kätkötyyppi päätettiin grandfatheroida.

Toivomme, että tämä rajoitettu virtuaalien paluu minimoi aiemmin kätkötyypin kanssa olleita ongelmia. Samalla kätköily-yhteisö saa nauttia lisää tästä pidetystä kätkötyypistä. Lisäksi tietenkin on hauska palkita ihmisiä, jotka ovat tehneet paljon geokätköilyn eteen.

Tuleeko virtuaaleja vielä lisää joskus?

Tällä hetkellä jatkosuunnitelmia virtuaalien osalta ei ole. Pohdimme kuitenkin aina tapoja kannustaa laadukkaiden ja hyvin huollettujen kätköjen tekemiseen. Joten kuka tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Oletteko miettineet uutta ikonia tai uutta kätkötyyppiä näille virtuaaleille?

Uuden kätkötyypin tuominen on valtava projekti HQ:n ohjelmistokehittäjille. Virtuaalien tuominen järkevässä ajassa ei olisi ollut mahdollista, jos olisi pitänyt tehdä myös uusi kätkötyyppi projektia varten. Jotkut kätköilijät varmasti ajattelevat, että nämä uudet virtuaalit ovat hieman eri asia kuin aiemmat kätköt, mutta kokemuksen pitäisi kuitenkin olla sama kuin aiemmin. Siksi käytimme vanhaa virtuaalikätkötyyppiä.

Voinko saada useamman virtuaalikätkön?

Ei. Vain yksi virtuaali per tunnus on mahdollinen.

Voiko virtuaalikätkön saaja antaa sen jollekin toiselle tehtäväksi?

Ei. Näiden kätköjen adoptio ei ole mahdollinen.

Miksei palkinnon saajien nimilistaa julkaista?

Olisi kiva julkaista lista palkinnonsaajista, mutta toisaalta se voisi luoda paineen tehdä virtuaalikätkö. Mikään pakkohan ei palkinnonsaajan ole virtuaalikätköä tehdä. Nimilistan julkaisu voisi lisätä painetta tehdä virtuaalikätkö, emmekä halua ketään siihen painostaa. Jos henkilöt itse haluavat, voivat he kertoa, että ovat mahdollisuuden virtuaalikätkön tekoon saaneet.

6 comments

    1. Olisihan se mahtava kunnia. Mutta taitaa olla myöhästä jo. It would be nice to get one. However, it probably is too late already.

    1. Locationless olisi kyllä mielenkiintoinen tapaus. Geokätköilyn 10 v bileitä juhlistanut lost & found tuskin palaa ainakaan sellaisenaan koskaan. Veikkaan ettei ihan heti ainakaan ole luvassa lisää harvinaisia kätköjä.

  1. Onko joku fiksumpi löytänyt jostain guidelinet uuden virtuaalikötkön tekemiseen? Ei löydy mielestäni ainakaan comista sieltä, missä on muuten guidelinet kätköjen tekemiseen. Terv. eräs jolle yllättäen tupsahti virtuaalikätkö omiin julkaisemattomiin 🙂

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.