Tampereen Geofilmifestivaaleilla voittajaksi valittiin niin tuomariston kuin yleisönkin puolesta australialainen geokätköilylyhytelokuva Geocaching is Free. Tampereen GIFFin voitosta välitimme tietenkin perinteisesti terveiset suoraan elokuvan tekijälle Lat&Lon Junkielle. Samalla kysyimme olisiko mahdollista saada elokuvantekijämieheltä haastattelua ja sehän vain sopi miehelle hyvin. Tässä siis Geocaching is Free tekijän ajatuksia.
Mikä sai sinut osallistumaan GIFF-kilpailuun?
Kuulin ensimmäisen kerran GIFFistä vuonna 2014, kun ystäväni Kerrie, joka myös esiintyy filmissä, löysi GIFF:n kotisivun. Aloimme katsoa millaisia videoita meillä oli jo valmiina kuvattuna, josko niistä joku olisi riittävän hyvä kilpailuun lähetettäväksi. Mikään videoista ei oikein ollut sopiva, joten siirsimme tähtäimen vuoteen 2015, jolloin lähetimme kilpailuun Geoman -filmin. Lopulta sain viestin HQ:sta, että Geoman oli valittu finaaliin. Saatesanoissa HQ kertoi, että filmi oli melkoinen hitti heidän toimistollaan. 2015 oli siis se vuosi, jolloin HQ:ssa ei järjestetty GIFFiä kovan sateen vuoksi vaan tapahtuma siirtyi ympäri maailman järjestettäväksi. Niinpä myöskään voittajaa ei julistettu. Rehellisesti sanottuna itse ajattelen, että Geoman olisi voinut olla kilpailussa ehkä kolmannella sijalla, mutta todennäköisesti ei voittaja.
Mistä sait idean tämän vuoden elokuvaan?
Elokuvan idea ei syntynyt hetkessä, vaan kehittelin sitä mielessäni pidemmän aikaa. Olen geokätköilyt autolla, moottoripyörällä, polkupyörällä, kajakilla, Segwaylla, bussilla ja junalla. Olimme lomalla Etelä-Amerikassa eräänä vuonna ja siellä tuli kätköiltyä asuntorekalla (eng. overland truck), riksalla ja laivalla. Kun mietin tätä listaa kulkuneuvoista, joilla on tullut kätköiltyä, niin aloin miettimään, että paljonkohan näiden kätköjen löytäminen oikeastaan maksaa.
Geokätköilijät varmasti voivat kyllä samaistua elokuvaan. Perustuuko se tositapahtumiin 😉 ?
Todellakin geokätköilijät voivat samaistua tarinaan. Uskoisin, että se on suosion salaisuus. Useimmat yleisössä voivat kuvitella itsensä elokuvan alussa kuluttamassa rahaa. Elokuvan näytöksissä, joihin itse osallistuin, huomasin, että toistuva kohtaus, jossa näytetään luottokortin kuvaa sai jokaisella näyttökerralla suuremman reaktion aikaiseksi. Sain viestikeskuksen kautta paljon viestejä GIFFin tiimoilta. Ne myös kertovat, että ihmiset löysivät itsensä elokuvasta.
Mitä tulee siihen perustuuko elokuva tositapahtumiin, niin vastaus on kyllä ja ei. En ole koskaan tulostanut rahaa tai ollut vankilassa. Olen kuitenkin ostanut polkupyörän ja kajakin sekä vaihtanut henkilöautoni pakettiautoon geokätköilyn vuoksi.
Mikä on kallein esine, jonka olet ostanut geokätköilyä varten?
En voi väittää, että olisin pakettiauton ostanut ihan pelkästään kätköilyä varten, joten ehkä se on minun GPS-laitteeni. Ensimmäinen GPS:ni oli -kuten myös filmissä – syntymäpäivälahja vaimoltani. Opiskelin siihen aikaan saadakseni lentolupakirjan ja GPS:ssä oli joitakin tarpeellisia ilmailullisia ominaisuuksia. Se oli Garminin GPSmap96. Ikävä kyllä 9 vuoden palveluksen jälkeen se lopetti yhteistyön vuonna 2015 ja minun piti ostaa Garmin Oregon 600, jolla nykyisin kätköilen.
Jästitkin varmasti voivat samaistua elokuvaan, koska harrastus, joka voi tulla kalliiksi, voi hyvin olla jokin muukin kuin geokätköily. Otitko tämän huomioon elokuvaa tehdessäsi?
Enpä tullut tuota ajatelleeksi. Elokuva on kohdennettu pelkästään geokätköilijöille. Syytä, miksi rahaa tuhlataan elokuvassa paljon, ei elokuvassa selitetä. Geokätköilijät tietävät kyllä mitä elokuvassa teen ja miksi. Jästit, jotka katsovat elokuvaa geokätköilijäystäviensä kanssa, varmasti ymmärtävät mistä on kyse. Jos taas lajista ei tiedä mitään, niin ei elokuvakaan välttämättä tarjoa suuria elämyksiä. Elokuva ei selitä geokätköilyn ideaa mitenkään. Etenkin elokuvan lopussa, jossa oletettu FTF-hunttereiden lauma syöksyy kohden vankilaa auttaen tarinan päähenkilöä vankilapaossa, tulee katsojan todella ymmärtää mistä geokätköilyssä on kyse.
Teitkö elokuvan yksin vai millainen ryhmä elokuvan tekemisessä oli mukana?
Tein tämän elokuvan ystäväni Kerrien kanssa. Hänen kätköilynimimerkkinsä on PigWig2. Hänen elokuvansa Geo Early Learning oli myös finaalissa tänä vuonna. Hänellä on Canon Legria HF G30 videokamera. Käytämme sitä kuvatessamme suurinta osaa materiaalista. Molemmilla meillä on myös GoPro 4 Silver. Me molemmat teemme ehdotuksia kohtauksista elokuvaa tehdessämme. Tässä elokuvassa aina kun näet minut ruudussa, Kerrie on kameran takana. Kahvilakohtausessa, jossa Kerrie ojentaa minulle kajakkimyyjän käyntikortin, vaimoni Louise kuvasi meitä omalla Canon valokuvakamerallaan. Kohtausta ei ollut suunniteltu ollenkaan ja alunperin minulla oli kokonaan toinen idea. Monesti paras otos tuleekin silloin, kun vasta yrittää pohdiskella mitä ollaan tekemässä. Otoksesta tulee monesti paljon luontevampi. Niinpä meille kävi monta kertaa niin, että katsoimme jotakin hieman vahingossa kuvattua pätkää ja totesimme, että hei tuohan on melko hyvä, käytetään sitä elokuvassa.
Täytyy nyt vielä varmuudeksi sanoa, että olemme olleet Louisen kanssa 36 vuotta naimisissa ja Kerrie on vain hyvä ystäväni, jonka tapasin kätköilyn kautta. Kiusaan välillä häntä, että hän on minun videovaimoni.
Kauanko elokuvan tekeminen kesti?
Ensimmäinen kohtaus kuvattiin syyskuun 30. päivä 2016. Lopullinen MP3 -tiedosto, joka sisältää elokuvan, luotiin toukokuussa 2017. Eli elokuvan tekeminen kesti noin 8 kuukautta. En tietenkään koko tuota aikaa käyttänyt elokuvan työstämiseen. Käyn kuitenkin arkisin töissä, ja vain viikonloppuisin ehdin työstää elokuvaa. Lisäksi ystäväni Kerrie, jonka kanssa elokuvia teen, asuu tunnin ajomatkan päässä, joten yleensä hieman neuvotellaan puhelimessa ja sovitaan päivät milloin elokuvaa tehdään.
Onko sinulla aiempaa kokemusta elokuvien tekemisestä?
Ostin ensimmäisen Super 8 -elokuvakamerani vuonna 1976. Päivitin kameran parempaan jonkin ajan kuluttua. Ja viimeisin super 8 -filmini on suurin piirtein vuodelta 1983. Vuonna 1982 osallistuin elokuvantekokurssille ja toiveenani oli saada työ televisioyhtiöstä. Se ei koskaan toteutunut, mutta kurssi opetti minulle, että elokuvanteossa on kyse paljon muustakin kuin vain kameran heiluttelusta sinne sun tänne. Vuoden 2005 paikkeilla huomasin, että digitaalikameroillakin voi kuvata videoita. Mutta vasta 2014 Kerrie ja minä teimme ensimmäisen elokuvamme yhdessä. Meillä on Youtube -kanava, jonne postaamme videoita aina silloin tällöin. Kanavan löydät täältä.
Nykyään käytän paljon aikaa käsikirjoituksen kirjoittamiseen ennen kuin aloitan kuvaamaan mitään. Tosin kertaakaan ei valmis elokuva ole ollut uskollinen käsikirjoitukselle. Mielestäni se on hyväkin juttu, koska molemmat Kerrie ja minä teemme parannusehdotuksia sitä mukaa kun kuvaamme. Jos minulta kysyttäisiin vinkkiä elokuvan tekemiseen, niin vinkkini olisi “suunnittele etukäteen”. Suunnitelmassa ei ole pakko pysyä, mutta jokin tarvitaan alkuun pääsemiseksi, vaikka sitten ihan vain lista ideoista.
Mikä oli elokuvan tekemisessä oli vaikeinta?
Ehdottomasti vaikein osuus oli pysyä alle 4 minuutin aikarajassa. Minulla oli paljon ideoita, mihin geokätköilijät käyttävät rahaa, mutta mikä tahansa idea kuluu nopeasti loppuun jos sitä toistaa liikaa. Leikkasimme käsikirjoituksesta osia koko ajan pois. Johtoajatuksenamme oli, että vähemmän on enemmän. Lyhyen elokuvan on pidettävä yleisönsä huomio koko ajan. Esimerkiksi pakettiauton ostaminen vei lopullisessa elokuvassa noin 10 sekuntia. Yleisön ei tarvitse nähdä ostamisen jokaista yksityiskohtaa. Riittää kuin idea tulee selville. Yleisön mielikuvitus paikkaa aukot kuvissa. Tällä tavoin elokuva pysyy nopeatempoisena ja kiinnostavana.
Tapahtuiko kuvauksissa jotain hauskoja kommelluksia, jotka haluaisit jakaa?
Eipä mitään kummempia kommelluksia, jotka naurattaisivat, tapahtunut. Mutta voin kertoa, että on todella hankalaa teeskennellä kaveria, joka haluaa ostaa kajakin myyjältä, joka haluaa auttaa sinua. Lisäksi ilmeisesti Australiassa on laitonta käyttää videokameraa samalla kuin tankkaa autoaan. Aiemmissa kuvauksissa on syntynyt hauskoja tilanteita, kun jompi kumpi meistä on unohtanut vuorosanat, kompastunut, tai muuta sellaista. Tällä kertaa kuitenkaan näin ei käynyt. En ole varma, onko meistä tulosta parempia elokuvantekijöitä vai olimmeko vain äärimmäisen onnekkaita.
Entäpä sitten miten sujuu geokätköily australialaiselta elokuvantekijältä. Kerrotko hieman kätköilijä taustastasi?
Aloitin kätköilyn vuonna 2006 eli 11½ vuotta sitten. Alkuun yritin ihan hulluna etsiä jokaisen kätkön, jonka vaan voin. Halusin tyhjentää lähialueen kartan kätköistä. Eikös me kaikki? Jossain vaiheessa asuin eri puolella kaupunkia kuin missä olin töissä. Etsin kätköjä joka iltapäivä matkalla kotiin ja perjantaisin, kun pääsin jo 12:30 vietin koko iltapäivän kätköillen. Muutaman kerran lähdin töistä puolilta päivän perjantaina ja tulin kotiin lauantai-iltana. Kuten elokuvastanikin käy ilmi, paku oli ideaalinen auto yöpymismahdollisuuksineen. Juoksin numeroiden perässä ja siinä vaiheessa kun minulla oli 3000 löytöä olin 2. eniten kätköjä löytänyt kätköilijä Queenslandin osavaltiossa. Hidastin hiljalleen etsintätahtia ja kun saavutin 4000 löytöä huomasin kärsiväni geouupumuksesta (cache burnout), kuten jotkut sanovat. Nykyisin kätköjen löytäminen ei ole enää niin tärkeää. Pidän mielenkiintoisten piilotusten tekemisestä, lähinnä multeista, joihin liittyy pidempi kävelytaival. Kerrie ja minä olemme tehneet muutamia videoitakin, joilla mainostamme uusia kätköjäni. Viimeisin piilotukseni on oma henkilökohtainen suosikkini. Sen nimi on “IT” (GC71AN8). Kätkön löytämiseen on kaksi eri tapaa. Voit etsiä kuusi eri reittipistettä tai kävellä 900 metriä viemäriputkessa, josta löytyy laatta, jossa kerrotaan lopullinen sijainti. Kätköjeni mainosvideot löytyvät aiemmin mainitsemaltani wof tam Youtube-kanavaltani.
Minkälaisista kätköistä pidät eniten?
En pidä mikrokätköistä juurikaan. On mukavaa löytää ammuslaatikko tai vastaava purkki. Vaikka kätkössä ei olisi mitään vaihtotavaraa – vain logikirja – niin iso kätkö kertoo, että kätkönomistaja välitti löytäjistä hieman enemmän ja käytti vähän rahaa kätkön tekemiseen (geokätköilyhän ei ole ilmaista). Kätkötyypeistä sanoisin, että silloin tällöin etsin kyllä mysteereitäkin, mutta eniten pidän kätköistä, jotka kävelyttävät metsässä tai vuorilla. Eräs geokätköilyn alkuperäisistä ideoista oli kuitenkin viedä kätköilijät paikkoihin, joihin he eivät välttämättä muutoin löytäisi tai mistä eivät aiemmin tienneet. Kun istuskelee keskellä ei mitään ja siemailee teetä sekä syö eväsleipää katsellen hienoja maisemia, tulee väkisinkin onnelliseksi. Tietysti, matka sinne on saattanut melkein viedä minulta hengen, mutta kun palkkion eteen on tehnyt jotain, niin se tuntuu vain paremmalta.
Mikä on ikimuistoisin kätköilyhetkesi?
Ennen tämän vuoden GIFF-tapahtumia tämä olisi ollut hankala kysymys vastata. Vaikkakin Guatemalassa virtuaalikätköllä (GCGCXA) seisominen virtaavan laavan vieressä oli varsin kiintoisa kokemus. Mutta kyllä minun on nyt pakko sanoa, että ikimuistoisin hetki on ollut ihmisten reaktiot elokuvaani. Olen saanut yli 90 viestiä 24 eri maasta elokuvaani liittyen. Monet ovat kertoneet, että filmini voitti yleisöäänestyksen reilulla marginaalilla. Toiset viesteistä taas ovat tulleet yleisöltä suoraan ja he ovat halunneet kertoa kuinka paljon ovat pitäneet elokuvastani. Kun HQ julisti voittajan olin hieman pettynyt tietysti. Mutta mielestäni kyllä Vilnan elokuva oli enemmän linjassa tämän vuoden GIFF -teeman “The Art of Geocaching” kanssa. Vaikken voittanutkaan Signal Awardia, voitin monet yleisöäänestykset ja minulle on tarjottu eventtien logikirjoja, geokolikoita, T-paitoja ja jopa laatikollista appelsiineja, koska niitä kuulemma syötetään vangeille Italiassa. Geokätköilijät ovat kovin hullua, mutta ihanaa porukkaa.
Haluatko lähettää terveisiä suomalaisille kätköilijöille?
Kaikille geokätköilijöille, jotka lukevat tätä haluan sanoa: “Hyvää huomenta” (alkuperäisessä haastattelussa siis suomeksi). Tuossa kulkee suomen kielen taitoni rajat. Ja jos et satu lukemaan tätä aamulla, ei terveisissäni ole mitään tolkkua.
Haluaisin kiittää kaikkia, jotka äänestivät elokuvaani. Kuten ehkä olet jo huomannut, olen kovin otettu vastaanotosta. Viime öinä olen käyttänyt useita tunteja vastatakseni ihmisten viesteihin. Ehkä suomalaisia muuten saattaa hämmästyttää se, etten ole koskaan löytänyt ainuttakaan kätköä lumesta. Olen etsinyt kaksi Earthcachea Antarktikselta, mutta en ainuttakaan tradia tai muuta purkillista kätköä. Australiassa, Brisbanessa ei paljon lunta ole näkynyt. Kylmin lämpötila, mitä täällä on koskaan tietääkseni mitattu, on 3°C. Jäätä on meillä vain jääkaapissa ja lunta näemme vain televisiosta. Eli jos joku suomalainen kätköilijä on tulossa tänne päin etsimään kätköjäni, niin vinkkinä voisin sanoa, että murtomaasukset ja lumikengät voi jättää kotiin.
Richard (Lat&Long Junkie)
Tuhannet kiitokset Richardille haastattelusta ja saa nähdä näemmekö ensi vuonnakin Richardin tekemän GIFF-elokuvan
Alta pääset tutustumaan elokuvassa nopeasti vilahtaneeseen “Just for the Articles”-lehden kanteen