3D-tulosta multille tai yökätköön välipisteille kirjaimet

Aiemmin oli puhetta, mitä kaikkea 3D-tulostus voi tarjota kätköilijälle. Aina kuitenkaan jonkun muun tekemä valmis malli ei vastaa omaa tarvetta. Geokätköilijät ovat varsin luovaa porukkaa, joten uskoisin, että 3D-mallintaminen ja tulostus voisi tuoda kätköilyyn jotakin uutta. Ajattelin kokeilla tätä itse tekemällä yksinkertaisen yökätkön 3D-tulostuksen ja heijastavan sprayn avulla. Kirjoitin samalla pienen ohjeen miten yksinkertaisten mallien suunnittelu onnistuu. Ehkäpä joku muukin innostuu.

3D-mallin suunnittelu

Homma alkaa tarvittavien 3D-mallien suunnittelulla. Koska en ole mikään mallintamisen ylijumala valitsin työkalun, jolla homman saa helposti ja nopeasti tehtyä tavallinen tallaajakin eli TinkerCadin. TinkerCad on selaimella käytettävä ilmainen mallinnussovellus, joka vielä tuottaa kivasti Slicer-ohjelmalle kelpaavia .STL-tiedostoja. Rekisteröitymisen TinkerCad kuitenkin vaatii.

Rekisteröitymisen jälkeen kahlasin tutoriaalin alun pikaisesti läpi, mutta ihan loppuun asti en jaksanut plärätä, kun polte oli kova päästä tekemään jotakin konkreettista. Tässä kuvien kera askeleet, joilla voit suunnitella narulla ripustettavat kirjainmallit multin välipisteille. Yhtä hyvin välipisteet voisivat olla numeroita. Tällä kertaa kuitenkin halusin tehdä kirjaimia.

  1. Tinkercadin etusivulta valitaan “Create new design”
  2. Annetaan projektille nimi, vaikkapa G-kirjain kuten kuvassa
  3. Valitaan työkaluksi oikealla tekstimallit ja sieltä haluttu kirjain tai numero raahataan työtasolle (workplane)
  4. Muutetaan kirjaimen kokoa halutuksi venyttämällä mallia pisteistä. Tein omasta kirjaimestani 30 mm korkean, 28 mm leveän ja 5 mm paksun
  5. Seuraavaksi tehdään narulle ripustusreikä kirjaimeen. Tämä tapahtuu ensin raahaamalla sopivan kokoinen lieriö Basic Shapes valikon alta työtasolle. Valikosta löytyy myös valmiiksi “hole” tyyppinen sylinteri, jota kannattaa käyttää.
  6. Seuraavaksi lieriön kokoa kannattaa muuttaa. Paksuudeksi sama kuin kirjaimelle eli 5 mm. Valitsin oman reikäni kooksi 3 mm x 3 mm. Kun koko on muutettu, raahtaan lieriö haluttuun reiän kohtaan kirjaimen sisään. Mallia voi zoomailla hiiren rullalla ja käännellä hiiren oikeaa näppäintä pohjassa pitämällä.
  7. Seuraavaksi lieriö pitää liittää G-kirjaimeen, jotta reikä oikeasti syntyy malliin. Valitse molemmat mallit (lieriö ja kirjain) klikkaamalla hiiren vasenta nappia mallin päällä samalla kun pidät shiftiä pohjassa näppäimistöltä. Kun mallit on valittuna yläpalkista nappi “Group” aktivoituu. Paina sitä, jolloin mallit yhdistetään yhdeksi kappaleeksi.
  8. Lopuksi pitää ottaa tiedosto talteen Slicer-ohjelmaa varten, jotta päästään tulostamaan luomamme malli. Export -nappia klikkaamalla aukeaa valikko, josta voi valita halutun tiedostomuodon. Koska käytän Ultimaker Cura -ohjelmistoa valitsen .stl tiedostomuodon.

3D-tulostaminen

Seuraava vaihe onkin mallien tulostaminen. Jos omistat printterin, niin käytä omia hyväksi havaitsemiasi asetuksia. Lankana kannattaa käyttää ABS:ää tai jotakin muuta kovempaa muovia. PLA ei sovellu ulkokäyttöön, koska ei kestä kosteutta, joten jokin muu muovi kannattaa valita tulostusmateriaaliksi. Jos et omista printteriä, kannattaa hakeutua lähimpään Hacklabbiin tai katsoa jos alueellasi olisi 3D-tulostuskahvilaa tai vastaavaa, jossa voisit mallisi tulostaa. Esimerkiksi Tampereella toimii 3D Crush Café, jossa pääsee printtaamaan omia malleja, joskin korvausta vastaan. 3D Crush Cafessa hinta ABS-tulostukselle on melko suolainen aloitusmaksu 2 € + 0,14 €/minuutti. Tällaisen yksinkertaisen kirjaimen tai numeron tulostamiseen ei kulu kuin 10-15 minuuttia, mutta hinta kappaleelle tulee silti aika kovaksi. Myös joissakin kirjastoissa on mahdollisuus 3D-tulostamiseen ja ainakin mitä netistä hintoja katselin, niin hinnat ovat kahvilaa inhimillisemmät.

Kun tarvittavat numerot ja/tai kirjaimet on printattu, niin sitten vain toteuttamaan kätköä maastoon. Kirjaimet ja numerot on helppo ripustaa roikkumaan narulla lenkistä. Toki halutessaan ABS-kappaleille voi antaa asetoonikylvyn tai muuten hioa tulostusjälkeä paremmaksi. Tarvittaessa tulosteet voi myös maalata. Etenkin jos aikoo tehdä yökätkön, niin tavallisten nastojen sijasta voi numerot maalata heijastavalla spraylla, jolloin etsitäänkin numeroita tai kirjaimia pimeästä metsästä.

Maalaukseen sopii vaikkapa IKH:sta saatava pimeässä heijastava spray. Spray kestää tuulta, sadetta ja auringonpaisteenkaan (eli UV:n) ei siihen pitäisi purra. Spray sopii metallille, puulle, betonille, koville pinnoille ja tässä tapauksena tärkeimpänä: muoville. Parin kympin arvoisella putelilla suhauttelee useammankin yökätkön. Itse maalasin 3D- tulostetut numerot spraylla ja vielä Geocaching.com -logon merkkaamaan purkin paikkaa. Ainekset kätköön alkavat olla kasassa.

Hyvänä puolena 3D-tulostetuissa välipisteissä on se, että ne ovat helppo uusia ja ovat tavallista yökätkön nastaa tyylikkäämmät. Ja nörttiyspisteitä 3D- tulostamisen käytöstä ropisee varmasti muilta kätköilijöiltä.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.