Geocaching HQ on julkistanut tämän vuoden Geocaching Film Festival -finalistit. Tänä vuonna finaaliin valittiin yhteensä kuusitoista geokätköilyaiheista lyhytelokuvaa. Ja ensimmäistä kertaa mukana on suomalainen lyhytelokuva ja sen ohjaajankin nimimerkki näyttää melko tutulta 😉 Selkeästi valitsemamme talvikätköilyteema toimi myös HQ:ssa. Vaikka kuinka mieli tekisi, niin emme valitettavasti voi finalistia vielä näyttää, vaan sääntöjen mukaan meidän pitää odottaa tapahtuman päättymistä ennen kuin filmi voidaan julkaista.
GIFF-finalisteja pääsee katsomaan tänä vuonna 8.-12.11. välisenä aikana ympäri maailmaa järjestettävissä GIFF-aiheisissa geokätköilytapahtumissa. Näistä tapahtumista on luvassa osallistujille GIFF-souvenir palkinnoksi.
Jos lähiseudullasi ei vielä ole GIFF-miittiä, niin sellaisenhan voi järjestää, vaikka itse. Homma toimii seuraavasti
- Suunnittele tapahtumasi ja miten aiot filmejä yleisölle näyttää. Tapahtuman tulee olla 8.-12.11. 2018 välillä
- Lähetä kätkökuvaus tarkistettavaksi normaaliin tapaan
- Ilmoita filmifestivaalien omilla sivuilla tapahtumasi GIFF-miitiksi vastaamalla pariin kysymykseen.
- Odota vahvistusta ja nauti filmeistä geokamujen kanssa
Kirjoitin aiemmin tarkemmin GIFF-miitin järkkäämisestä tässä postauksessa.
Ja finalistit ovat..
Alla kaikki 16 finalistia ohjaaja- ja alkuperämaatietoineen.
Elokuvan nimi |
Ohjaaja |
Maa |
All you need is CACHE |
slynie |
Ranska |
COMA |
Comepiedras |
Espanja |
Finding our family’s lost monument through Geocaching |
rolfdenver |
USA |
Geo |
ZippyZipperZoo |
USA |
Geocache Mojo |
jellyfishumbrella |
USA |
Geocaching documentary: Winter caching in Finland |
weellu |
Suomi |
Geocaching in the change of time |
McMuts |
Saksa |
Geocaching is Awesome. |
Bretonv |
Kanada |
I Am Geocache |
Skimbosh |
USA |
Justice GIFF League |
AlboGIFF_Team |
Espanja |
Little Helpers From Outer Space |
MudMen_GER |
Saksa |
One day |
JeDie |
Tsekki |
Six techniques geocaching |
Tomdefou |
Ranska |
TFTC |
treasurehuntergd |
Saksa |
The Night I Became a Were-Cacher |
Fluffnight |
Kanada |
Why I Geocache |
TeamScortney |
USA |
Mikä ihmeen GIFF?
GIFF eli Geocaching Film Festival on vuodesta 2013 asti vuosittain järjestetty geokätköilyaiheinen lyhytelokuvafestivaali. Vuodesta 2015 lähtien tapahtuma on järjestetty ympäri maailmaa, kun kaksi ensimmäistä vuotta GIFF järjestettiin Seattlessa HQ:n Blockpartyn yhteydessä. GIFFiin voi osallistua kuka tahansa. Harrastajat ympäri maailmaa lähettävät lyhytelokuvia Geocaching HQ:n raadille, joka valitsee finalistit. Marraskuussa geokätköilyn harrastajat kokoontuvat miitteihin katsomaan finaaliin päässeitä elokuvia, joista äänestetään voittaja. Perinteisesti GIFF-tapahtumissa on ollut omia paikallisia äänestyksiä voittajasta, mutta maailmanlaajuisen voittajan ovat valinneet kätkötarkastajat ympäri maailman. HQ on pyytänyt apua GIFF-miittien järjestäjiltä ja he pohtivat vaihtoehtoa maailmanlaajuisen yleisöäänestyksen toteuttamiseen, mutta jää nähtäväksi saadaanko se aikaiseksi jo tänä vuonna.
Tampereen seudulla filmejä ollaan katseltu jo kolmesti Hervannan elokuvateatterissa ja tänä vuonna tapahtuma järjestetään taas. Tätä kirjoitettaessa lippuja on Tampereen GIFF-tapahtumaan jäljellä vielä reilut 60 ja jatkoillekin reilut 30. Tähän mennessä Suomessa GIFF-tapahtumia on Tampereen lisäksi julkaistu ainakin Jyväskylään, Lietoon, Lapinlahdelle, Kotkaan ja Joensuuhun.
Hienoa. Hyvä edustus Suomesta☀️
Mielenkiinnolla odotetaan mitä mieltä yleisö on – niin Suomessa kuin ulkomailla.
Joko suomen video on nähtävillä netissä? Näin itse GIFFillä mutta haluaisin näyttää muillekin 🙂
Ei vielä, mutta Youtube ensi-ilta on tänään klo 20 Suomen aikaa. Tässä linkki ensi-iltaan https://www.youtube.com/watch?v=TjbCufWQh8c
Osallistumalla ensi-iltaan pääset chattaamaan ja katsomaan elokuvan minun ja Harjuksen kanssa saman aikaisesti. Ensi-illan jälkeen filmi on katsottavissa normaalisti tuossa osoitteessa.