Näin tehtiin Suomen GIFF-finalisti: Geocaching Documentary – wintercaching in Finland

Olemme jo vuosia harjuksen ja Rimajun kanssa haaveilleet omasta GIFF-filmistä. Muutama vuosi sitten harjus löysi kamerastaan Englantiin suuntautuneelta kätköilyreissulta kuvattua materiaalia. Pienellä editoinnilla siitä saatiin kummallinen taidepläjäys, joka lähetettiin GIFF:iin ihan huvikseen. Kovin paljon ei yllättänyt, ettei pätkää valittu finaaliin. Ei sen kanssa nyt ihan tosissaan odotettukaan päästävän finaaliin.

Taustaa ja aiemman elokuvaidean kariutuminen

Nelisen vuotta sitten hankin halvimman mahdollisen videokameran mitä rahalla saa kätköilyreissujen taltioimista ja blogausta varten. Sillä ja harjuksen vastaavalla kameralla ollaan siten kuvailtu geokätköilyaiheisia sketsejä omaksi iloksi ja onhan niitä täällä blogissakin julkaistu. Lisäksi niillä on ollut hyvä lämmitellä Tampereen GIFF-osallistujia varsinaisia finalistipätkiä varten. Sketsejä kuvatessa on tietenkin herännyt ajatus, että voisihan sitä GIFF:iinkin filmin tehdä. Tampereen GIFF:ssä on aina tullut myös kannustusta filmin tekemiseen ja ehdotuksia, että Pentti & Erkki geokätköilyn maailma -sketsillään voisi pärjätä GIFF:ssä. Alusta asti meille oli kuitenkin selvää, ettei GIFF:iin kannattaisi lähettää suomalaiseen makuun uppoavaa Kummeli-henkistä sketsipätkää, vaan jotain muuta pitäisi tehdä.

Joka vuosi, kun olemme järjestäneet GIFF-tapahtuman, olemme tuomareiden kanssa puineet läpi finalisteja ja pohdiskelleet mitä kannattaisi tehdä. Ensimmäisen vuoden tuomarilta Johanna Hulkolta tuli tarkka huomio, ettei missään pätkässä näkynyt talvea. Se olisi helppo erottautumiskeino muista finalisteista. Vielä tässä vaiheessa tarkkaa ideaa filmiksi ei ollut, mutta talviteema jäi tästä keskustelusta hautumaan.

Vuotta 2017 varten käsikirjoitimme jo valmiiksi GIFF-filmin, jossa oli täysin eri idea, kun tänä vuonna finaaliin päässessä elokuvassamme. Käsikirjoitus sijoittui muuten kesään. Sopivaa (tai sopivia) kuvauspäiviä ei tahtonut löytyä ja lopulta päärooliin suostuteltu kätköiljä lopulta ilmoitti, ettei ehdikään kuvauksiin, niin lopulta yritys tehdä filmi kuivui kokoon. Samalla koko käsikirjoitus unohdettiin, vaikkei siinä mielestäni suurta vikaakaan ollut. Ehkä jälkikäteen viisasteltuna olisi sillä pätkällä ollut ehkä hankala erottua muista finalisteista tai ainakin toteutuksen olisi pitänyt olla timanttinen.

Idea hahmottuu

En osaa tarkalleen sanoa missä vaiheessa aloimme puhua tämän vuoden finaaliin päässeen filmin käsikirjoituksesta. Jossain vaiheessa vain aiemman käsikirjoituksen unohduttua aloimme puhua pätkässä, jossa vertailtaisiin kuinka helppoa on kätköillä kesällä verrattuna talveen. Aihetta on monesti kätköilyreissuilla puitu ja päivitelty, kuinka hölmöjä ollaankaan, kun aina kätköillään aktiivisimmin talvella, kun kesällä olisi helppo hakea kätköjä, mutta aikaa vain ei löydy.

Tästä ideoitiin filmi, jossa olisi kaksi kätköilijää, jotka hakee samankaltaisen kätkön, mutta toinen olisi “etelässä”, jossa ei ole talvea ja toinen hakisi kätkön selkeästi talvisissa olosuhteissa. Ajatuksena oli visualisoida kätkön hakeminen esimerkiksi kiven alta, kävelymatkan takaa, kun autolla ei pääse lähelle. Lisäksi ajatuksena oli kuvata veden alla olevan kätkön hakeminen talvella ja kesällä. Talvella tietenkin kairattaisiin jäähän reikiä. Viimeksi mainittuun inspiraatiota oli haettu Kampamagneetti – Cristam Magneticam GC46D4P -kätköstä, josta oli kahdesti haettu DNF. Toisaalta ajatuksenamme tarkoitus oli näyttää myös, kuinka asia on toisin päin; haetaan saaresta kätkö ja kuinka se on helpompaa talvella, kun saareen pääsee jäitä pitkin.

Ideaa pyöriteltiin, mutta vaikka talvi oli jo pitkällä ei lopullista käsikirjoitusta syntynyt, eikä kuvauspäivää saatu sovittua. Viime talvena oli kylmää ja lunta yllättävän pitkään. Tämä oli todella hyvä juttu näin jälkikäteen ajateltuna. 18. maaliskuuta lähdimme kätköilyreissulle harjuksen kanssa ja päätimme ottaa kuvauslaitteet ja -maskit mukaan ajatuksella, että kuvaamme jotain, mitä voisimme käyttää aiemmin mainitun idean toteuttamiseen. Se, että talvi jatkui pitkään oli loistava juttu. Päivä oli pidentynyt jo kivasti, joten luonnonvaloa riitti kuvaamiseen melko pitkään. Lisäksi kätköilyretken kohteeksi valikoitu Orivesi oli sattumalta täydellinen kuvauspaikka, koska siellä oli metsässä vyötäröön asti lunta, mikä oli paljon enemmän kuin Tampereen seudun metsissä.

Ensiksi kairataan, sitten kaivetaan. Lopuksi kätköillään

Ensimmäisenä kuvasimme kairauskohtauksen. Jäällä oli muuten kylmä! Paikalla kävi pieni viima. Jonkin verran jäällä kulki autoja ja jalankulkijoita. Hieman jouduimme odottelemaan, että saimme tarvittavat kohtaukset kuvattua. Harjuksella riitti kairattavaa, sillä reikiä tehtiin huomattavasti enemmän mitä filmillä lopulta näkyy. Jälkieditoinnissa koin kauhun hetkiä, kun vaikutti, että kaikki kuvatut pätkät ovat tuulen kohinan pilaamia. Tätä ei voinut mitenkään aavistaa kuvauspaikalla. Halvimmassa mahdollisessa kamerassa ei ole edes mahdollisuutta käyttää ulkoista mikkiä. Onneksi pätkistä saatiin raavittua kohtaus kasaan. Tämä tietysti rajoitti paljon mitä kuvattuja otoksia voitiin käyttää ja valinnan varaa oli niukasti Tosin yhtä tuulen kohinan pilaamaa pätkää oli pakko käyttää. Ja vähän noise gatea.

Jään kairaukset kuvattiin Oriveden keskustan eteläpuolella Längelmäveden rannalla. Muut kuvaukset hoidettiin Pukalajärven maisemissa, missä samalla kiersimme saarikätkökierroksen. Tosin ennen kierrosta kuvattiin kätkön kaivaminen lumen alta, joka on pisin kohtaus filmissämme. Taisi siellä joku saarikierrokselle menevä kätköilijäkin meidät bongata ja ihmetteli mitä tehdään. Kerroimme, että ensi marraskuussa saatatte tietää. Ei kyllä osattu arvata silloin, että finaalipaikka aukeaa. Tämä kohtaus oli aika pitkälle etukäteen mietitty ja kuumat vedet ja muu tarvittava oli pakattu mukaan aamulla ennakkosuunnitelman mukaan. Löysin mielestäni loistavan kuvakulman kohtauksen avaukseen ja sitä se kyllä olikin jälkikäteenkin filmiä katsottaessa. Ehkä paras onnistuminen koko elokuvan kuvaamisessa.

Kun tämä kohtaus oli saatu purkkiin, lähdettiin harjuksen sormet palellen lumikengillä saarikierrokselle. Kierroksella kuvasimme useammallakin kätköllä materiaalia. Lopulta filmiin päätyi näistä kätköistä vain yksi. Kätkön esittämiseen filmillä kysyttiin toki kätkönomistajalta lupa. Muutamaa kierroksella kuvattua pätkää vaivasi sama tuulenkohina ongelma kuin jäällä kuvattuja pätkiä. Osa pätkistä oli ihan käyttökelpoista materiaalia, mutta raakaleikkauksen jälkeen oli selvää, että pätkää oli lyhennettävä ja rönsyjä karsittava.

Elokuva alkaa hahmottua

Saarikierroksen välissä kävimme myös laavulla syömässä eväitä ja päätimme kuvata alkuun nuotion sytytyskohtauksen ja alkujuonnon. Nuotion sytyttämisestä jouduimme alusta kuitenkin jättämään osan pois ja jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä pienoinen virhe. Olisi pitänyt karsia jostain muualta, sillä nykyisellään nuotion sytyttäminen alussa tuntuu vähän irralliselta. Mutta kohtausten valinta on aina vähän tasapainottelua ja monesti sitä tulee hieman sokeaksi siitä mitä kannattaa jättää ja mitä ei.

En enää muista, oliko se siinä laavulla istuessa vai jossain muussa vaiheessa kierrosta, mutta aika pian selväksi tuli, ettei meidän kannata kuvata kesällä mitään. Materiaalia kertyi jo pelkistä talviaiheista enemmän kuin yhteen GIFF-elokuvaan mahtuu. Lisäksi kesäkuvaus olisi ollut lisävaiva ja mahdollisesti vain hämmentänyt liikaa jo orastavaa kokonaisuutta. Niinpä päätimme kokeilla miltä filmi näyttäisi, jos se koostuisi vain talvikohtauksista. Niinpä kotiin päästyäni melko nopeasti editoin ensimmäisen raakaleikkauksen, jossa oli kaikki kohtaukset peräkkäin. Tämä syntyi ehkä vielä samana iltana tai viimeistään seuraavana päivänä. Pituutta elokuvalla taisi tässä vaiheessa olla hieman vajaat 7 minuuttia eli jostain piti jo karsiakin. Niinpä kesäkohtausten käsikirjoittaminen ja ideointi unohdettiin suosiolla.

Elokuva jäi tässä vaiheessa muhimaan taustalle, eikä sitä aktiivisesti työstetty. Rimajulle ja muutamalle tutulle jästillekin pätkää tuli vilautettua ohi mennen puhelimesta. Etenkin rimajulta tuli hyviä kommentteja siitä miten elokuvaa voisi parantaa. Elokuva sai myös geokätköilystä kuulleet jästit nauramaan muutamalle kohtaukselle, joten ihan väärillä raiteilla ei oltu – se tuli selväksi jo tässä vaiheessa.

Joskus touko-kesäkuussa huono omatunto oli jäytänyt tarpeeksi, kun tälle projektille ei ollut tullut mitään tehtyä ja siltä istumalta leikkasin elokuvasta uuden version. Tällä kertaa 4 ja puoli minuuttisen. Samalla kävin elokuvan kohtaukset läpi ja tein kohtauksille jälkikäsittelyn. Säädin mm. lunta vähän sinisemmäksi ja muutamia muita kuvankäsittelytemppuja tuli tehtyä. Lähinnä tuli siis korjattua halvan markettikameran virheitä. Sitten homma taas jäi. Editointi on siitä jännää hommaa, että siinä tulee täysin sokeaksi omalle tekemiselle. Ehkä ammattilaiselta homma onnistuu helpommin, mutta itsellä työstäminen vaatii taukoja ja sen, että unohtaa mitä oli tehnyt. Kun elokuvan tekemisen pariin palaa myöhemmin katsoo materiaalia uusin silmin.

Viimeinen leikkaus

Lopulta noin viikkoa ennen lopullista GIFF-filmien deadlinea otin elokuvan taas käsittelyyn. Viilailin leikkauksia ja vaihdoin vielä jonkun oton vielä kokonaan toiseen. Lopulta kasassa oli 4 minuuttia 20 sekuntia elokuvaa, kun maksimi pituus oli 4 minuuttia. Lisäsin myös taustalle ääniä, kuten nuotion rätinää ja linnun laulua metsään. Näytin leikkausta Harjukselle ja hänkin ihmetteli, että miten on tirpat alkanut noin paljon laulamaan metsässä, eikä muistanut niitä kuvauspäivältä. Tiesin onnistuneeni lintujen suhteen, koska ne eivät harjuksenkaan korvaan kuulostaneet epäluonnollisilta, vaan harjuskin totesi, että ehkä siellä tosiaan oli vain noin paljon linnunlaulua. Linnunlaulu luo kivaa jatkuvuutta ottojen välille ja syntyy tunnelma, että asiat oikeasti tapahtuvat peräkkäin. Rimajulle kuuluu kiitos tästäkin hyvästä ideasta.

Viimeinen 20 sekuntia olikin sitten haastava leikata pois. Harjuskin oli sitä mieltä, ettei oikein mistään voinut enää leikata pois ilman, että tarina kärsii. Tässä vaiheessa jo nuotiokohtauksestakin oli lähtenyt se jälkikäteen mielestäni olennainen osa pois. Lopulta rupesin käymään elokuvaa kohtaus kohtaukselta läpi ja leikkaamaan “läskiä” pois. Lopulta pääsin 3 minuuttiin ja 59 sekunttiin. Tämä teki elokuvalle ihmeitä. Siitä tuli todella paljon parempi ihan vain tällaisella pikku viilailuilla. Näytin leikkausta harjukselle ja hän ihmetteli mistä olen saanut 20 sekuntia pois, kun kaikki on tallella. Niinpä. Ehkä tämä on se vaihe, mikä monelta GIFF-finalistilta on jäänyt tekemättä, sillä monissa GIFF-filmeissä tuntuu olevan turhan paljon joutokäyntiä. Uskon, että tarkka leikkaus on avain pätkän vauhdikkaaksi saamiseksi. Jälkikäteen ajateltuna, olisi vielä kannattanut muutama sekunti leikata jostain pois, niin HQ:n ei olisi tarvinnut feidata filmiä viimeisen lauseen keskeltä pois.

Finaalissa asti

Jälkikäteen katsottuna elokuvamme olisi ehkä hyötynyt siitä, että siinä olisi ollut yksi kätkö vähemmän ja siellä täällä tarinaa kannattelevaa selostusta enemmän. Silti olen ihan tyytyväinen lopputulokseen. Ja helppohan se on olla, kun sillä päästiin finaaliin. Olisi tässä voinut toisinkin käydä. Sen verran kovatasoisia elokuvia finaalissa mielestäni oli.

Etukäteen GIFF-finaalien alku jänskätti positiivisessa mielessä. Mitä ihmiset pitäisivät filmistämme? Kuulisimmeko mistään tapahtumasta palautetta? Ja niinhän siinä kävi, että heti torstaina alkoi tulla viestejä ympäri maailmaa: Uudesta-Seelannista, Ranskasta, Sloveniasta, Tsekeistä, Slovakiasta, Englannista, Saksasta ja eri puolilta USA:ta. Joka puolella elokuvasta pidettiin. Viestit kertoivat kuinka olimme voittaneet paikallisen äänestyksen ja välillä viestissä kerrottiin, että olimme toisia. Kolmen kärki oli kuitenkin joka puolella sama: TFTC, COMA ja me. Huippua! Oltiin top3:ssa!

Vaikka mielestämme elokuva oli hyvä, olisi siinä ollut paljon parantamistakin. Täytyy kyllä olla todella tyytyväinen lopputulokseen. Upeaa, että elokuvamme tuotti iloa niin monille ympäri maailman. Ehkä joskus innostumme tekemään uudenkin lyhärin. Aika näyttää.