Adventure Lab -kätköihin on myöhään eilisiltana tulleen julkistuksen mukaan tulossa kaksi isompaa muutosta: Jatkossa maksimi geofencing-säde on 500 metriä ja jatkossa suoritetuista labeista ja loggauksista tulee labin omistajalle sähköpostilla ilmoitus tavallisten kätköjen tapaan.
Paikan päällä
Eilen myöhään Suomen aikaa Geocaching HQ ilmoitti muutoksista Adventure Lab alustaan. Muutamia viikkoja sitten kaikkien uusien Adventure Labien lokaatioiden maksimisäteeksi – eli siis säde kuinka kaukana kätköilijä voi olla lokaation (=labin välipiste) koordinaateista vastatakseen lokaation kysymykseen – säädettiin 500 metriä (0.31 mailia). Lähitulevaisuudessa Geocaching HQ aikoo ulottaa tämän muutoksen myös kaikkiin jo aiemmin piilotettuihin adventure lab -kätköihin. Muutos ei koske niitä labeja, joiden välipisteiden maksimisäde on 500 metriä tai alle jo nyt.
Geocaching HQ perustelee muutosta sillä, että myös Adventure Lab on sijaintipohjainen peli, kuten geokätköily muutenkin ja muutoksen tarkoitus on tehdä Adventure Labeista HQ:n vision mukainen eli että paikan päällä tulee oikeasti käydä. Maailmalla on jo reilun vuoden yleistynyt tapa, jossa esimerkiksi lentokenttien ja rautatieasemien läheisyyteen on tehty Adventure labeja, noiden vastausalue on ollut kilometrien levyinen ja kysymykset helppoja monivalintoja, jotka on helppo arvata käymättä paikan päällä. Nämä kätköt ovat jakaneet mielipiteitä: Osa on pitänyt niistä ja todennut, että hauska erilainen lisä kätköilyyn ja osa on ollut näitä vastaan, koska ne eivät ole alkuperäisen kätköilyn (paikkasidonnainen peli) mukaisia. Nyt HQ näemmä ottaa vahvemmin kantaa tähän asiaan ja rajoittaa labien sädettä. Joskin 500 metriä on edelleen melko pitkä matka jos toiveena on, että kätköilijä vierailee tietyllä alueella.
Geocaching HQ tietää, että tällä voi olla negatiivinen vaikutus joihinkin olemassa oleviin kätköihin, joissa on käytetty laajempaa vastaussädettä. Vaikka muutos on tietysti näiden kätköjen kannalta ikävä, niin HQ uskoo, että muutos on pidemmällä aikavälillä oikea adventure lab -kätköjen kannalta. Jos oma Adventure Labisi muuttuu pelikelvottomaksi tämän muutoksen myötä, niin HQ pyytää arkistoimaan labin ja täyttämään tämän lomakkeen 1.8. 2023 mennessä, jotta saat korvaavan Adventure Lab krediitin ja voit luoda uuden uusien sääntöjen mukaisen labin tilalle elokuun 1. päivän jälkeen. Tätä kirjoittaessa tosin vaikutti siltä, että lomake ei vielä ole avoinna. Tarkkaa päivämäärää sille, koska maksimisäteen pienennys tulee voimaan Geocaching HQ ei ole antanut.
Adventure labin arkistointi on suhteellisen tuore ominaisuus. Arkistointihan toimii tällä tavalla:
- Mene Adventure Lab Builderiin
- Avaa arkistoitava lab kätkö
- Klikkaa “Delete”-nappia
- Valmista tuli. Arkistoitua labia ei saa takaisin mitenkään, mutta labin loggauksia ja muita tietoja pystyy jälkikäteen tarkastelemaan.
Sinulle on sähköpostia
Toinen ilmoitettu muutos liittyy vierailuihin labeilla. Tähän mennessä geokätköilijä on voinut antaa arvion tähdillä ja kirjoittaa pienen arvion tai kertomuksen lab-seikkailustaan, mutta labin omistaja ei ole näistä saanut mitään ilmoitusta. Jatkossa labin omistaja saa sähköposti-ilmoituksen siitä, kun geokätköilijä lisää kirjoitetun arvion tai lisää valokuvan kokonaan suoritettuun lab-kätköön.
Kiva, että vihdoin omistajalle menee viesti labin loggauksesta ja ehkäpä sitä jatkossa itsekin löytää enemmän motivaatiota kirjoittaa jotakin. Pakko nimittäin myöntää, että tähän mennessä, kun viesti ei tavoita automaattisesti kätkönomistajaa, ei ole paljon jaksanut kirjauksia labeille tehdä ellei nyt ole ollut jotain aivan erityistä sanottavaa. Vielä kun loggaukset saataisiin näkymään muiden kätköjen tavoin järkevästi kaikkialla!
Mielestäni 500 metriä on täysin riittävä tiettyjä tarkoituksia varten, kuten esim. laivaväylille sijoittuviin labeihin. Toisaalta jos haluaisi tehdä vaikkapa labin jossa tarkoituksena on kiertää kuumailmapallolla paikkoja ja katsella maisemia, niin maasto näkyy kyllä kauas mutta palloa on aika vaikea ohjata juuri oikeaan suuntaan. Eli kyllä tässä on suuri epäkohta.
Vähän vakavemmin toivoisin että aivan pöhköt etäisyydet olisivat edelleen mahdollisia testausmoodissa niin ei tarvitsisi kikkailla testivaiheessa liikaa.