Puolitoista viikkoa sitten pyörähti käyntiin kesäkamppis Kosminen seikkailu (Cosmic quest), jossa voi tienata henkilökohtaisesti kaksi uutta souveniria ja mikäli yhteisö pääsee yhteiseen tavoitteeseen, luvassa on vielä kolmas souvenir. Mutta on käynyt ilmi, että tarjolla on myös neljäs salainen souvenir.
Salaisen souvenirin saa, kun löytää Cosmic Quest -muukalaisten avaruusaluksen, jonka kyydissä Signal -sammakkokin näyttää olevan. Kun aluksen löytää ja kirjaa löydetyksi, niin saa tämän salaisen souvenirin itselleen. Avaruusaluksen löytää, kun kirjoittaa suosikkisovelluksessa tai geocaching.comissa matkalaisten hakukenttään sanan COSMIC, joka on aluksen seurantakoodi. Tai sitten suoralla linkillä matkalaisen kuvaukseen pääsee tästä. Geocaching HQ on antanut luvan kirjata matkaajan nähdyksi virtuaalisesti.
Salainen souvenir on hauska lisä tähän seikkailuun. Heti tuli mieleen, että onkohan aiemmissakin kampanjoissa ollut tällaisia piilotettuja elementtejä, joista ei ole kerrottu virallisesti.
Yhteisön souvenirin osalta tilanne ei näytä kovin hyvältä. Souvenirkamppista on mennyt reilu 1.5 viikkoa ja yhteisö on saanut generoitua yhteensä 3 373 248 yksikköä polttoainetta muukalaisille. Jäljellä on noin 4,5 viikkoa ja tällä tahdilla lopputulos olisi noin 12,3 miljoonaa yksikköä polttoainetta. Toki loppujaksoon sisältyy kansainvälinen geokätköilypäivä ja monessa muussa maassa elokuu on kesälomakuukausi toisin kuin ehkä Suomessa, jossa valtaosa viettää kesälomaa heinäkuussa. Niinpä on vielä toivoa, että yhteisö pääsisi 15 miljoonaan yksikköön. Jos seuraat tuota lukemaa, niin huomaa, että se päivittyy vain kerran päivässä.