Matkaraportti – Luonnostaan Villi mega

Kesän toista megaa nimeltään Luonnostaan Villi vietettiin kesäisessä kelissä Tornion Laivankankaan raviradalla. Vuoden ensimmäinen megahan siis pidettiin kesäkuussa Vuokatissa. Tässä pieni matkaraportti tapahtumasta.

Kauas on taas pitkä matka

Jos Vuokattiin oli pitkä matka Tampeelta (vajaa 500 km), niin Tornioon oli vielä pidempi (reilu 600 km). Sitä tuli jo aika vakavasti pohdittua jaksaako toista “pikareissua” kesässä edes tehdä. Kuitenkin kesän päätapahtuma Seattlessa on vasta edessä elokuun 21. päivä ja sinne vasta matkaa onkin 🙂

Mutta niin vaan en malttanut jäädä pois. Selvää kuitenkin oli, että lasten kanssa toista pikavisiittiä ei jaksa tehdä, joten matkaan lähti vain W. Harjus oli Kiven Alla -kauppansa kanssa suuntaamassa seudulle jo torstaina, joten reppu ja läskipyörä Kiven Alla -pakuun ja matkaan. Jäisihän tässä vielä koko perjantaipäivä kätköilylle, joten ihan pelkkää matkustamista ei olisi luvassa. Sitä paitsi koska paluu pitäisi hoitaa omin neuvoin, pääsisi kokeilemaan mielenkiinnosta miten onnistuu polkupyörän kanssa matkustaminen junassa. Matkaan siis.

Laivakangas

Etukäteen porukka puhui tapahtumasta Tornion megana, joten en noteerannut mitenkään sitä, että tapahtuma järjestetään Laivakankaan raviradalla. Kun ennen reissua sitten tutkin karttaa niin hieman yllätyin, että ravirata ei ollutkaan lähellä keskustaa, vaan 12 kilometrin päästä keskustasta. Oheistapahtumissa, kun juttelin geokätköilijöiden kanssa, oli tämä tullut muutamalle muullekin julkisella liikenteellä kulkevalle (ja yhtä heikosti) valmistautuneelle pienenä yllätyksenä. Onneksi geotuttavat tarjosivat kyytiä tarvitsijoille. Pyörällä tuo matka on vielä kuljettavissa.

Etukäteismielikuvani raviradan tapahtumasta pölyisenä hiekkakenttänä ei ollut ihan tuulesta temmattu. Aluetta kuitenkin kiitettävästi kasteltiin edellisenäkin päivänä, joten ainoa hiekkapöly mitä nousi, tuli parkkipaikalta saapuvista autoista. Ravirata ei ollut kokonaan megan käytössä vaan yleisölle tarkoitettu rakennus ja lasten puuhapisteet sekä radan keskusalue. Näin megavieraat pysyivät melko hyvin nipussa, eikä syntynyt autiota vaikutelmaa oikeastaan missään vaiheessa päivää. Mutta toisaalta tilaa oli riittävästi, jotta kaikki mahtuivat viettämään megaa.

Laivakankaan sisätilat olivat aurinkoisena päivänä melko kuumat, koska tilassa on suuret ikkunat ja auringonpaiste pääsee lämmittämään tilaa. Ilmastointi yritti parhaansa, mutta se ei riittänyt. Lisäksi avoimet ovet auttoivat kivasti, mutta lämpötila oli kyllä iltapäivällä hieman tukala sisällä ja siellä ei mielellään kovin pitkään viihtynyt.

Kaukaisin kävijä oli Meksikosta

Tapahtuma-alueen labit

Monille megapäivän odotetuin ohjelmanumero on tapahtuma-alueen tapahtumaa varten rakennetut lab-kätköt. Otetaanpa pieni katsaus mitä Luonnostaan Villi -megassa oli tarjolla tällä saralla.

1. Laituri

Laiturilla labissa tuli nostaa katiska ja tarkastaa mitä oli tullut saaliiksi. Megan logosta olisi voinut päätellä, että saalis saattaisi olla lohia, mutta niin vaan olivat delfiinit uineet katiskaan. Ja ahven, joka oli jäänyt saaliiksi, mutta pääsi kyllä vapauteen. Oikea sana oli muuten delfiini yksikössä, eikä monikossa ja tätä muutama ihmetteli, kun osuin labille. Katiskassa oli kuitenkin delfiinejä kaksin kappalein.

Sillä hetkellä, kun kävin paikalla, lab oli huollossa, koska ensimmäinen naru oli katkennut ja katiska jäänyt lammen pohjaan jo kerran, josta se oli sukellettu takaisin esiin, joten katiskaa ei saanut palauttaa veteen. Tämä kyllä korjattiin hieman myöhemmin.

2. Pöllö

Pöllö -lab oli ehkä kierroksen hauskin. Tässä piti kiivetä pieneen torniin ja sieltä kiikareilla katsoa, mistä löytyy tornissa majailleen pöllön kaveri. Pöllön luota löytyi teksti, joka toimi vastauksena tehtävään. Yllättävän hankala oli saada kiikari rauhoittumaan, jotta sai tekstin luettua. Hauska tehtävä, jota oli käytetty aiemminkin Kiilopään megassa vuonna 2019.

3. Kenkäteline

Tällä labilla piti tutkia kenkätelineessä olevia kenkiä ja löytää sieltä Meri-Lappiin liittyvä sana, joka oli neidonkenkä eli alueella kasvava kasvi. Se miten muuten kenkäteline liittyi tapahtuman teemaan jäi vähän mysteeriksi ja toisaalta kenkien pyörittely ei nyt varsinaisesti käsitykseni mukaan kuulu geokätköilyyn tai ole erityisen hauskaa.

4. Oksat

Oksat -labilta löytyi kasa kelopuun oksia ruuvattuna toisiinsa erikoiseksi kasaksi. Erääseen oksaan oli kirjoitettu labin koodi. Tehtävä oli vähän yksinkertainen minun makuuni.

5. Lumipallot

Lumipallot -labilla lasten pallomerta muistuttavasta altaasta poimittiin karkkirasia, jossa oli lumilinna ja koodisana sisällä. Hauskan simppeli tehtävä lapsille, tosin hieman pienimmillä saattoi olla hankaluuksia ylettyä pohjalle asti.

6. Ämpärit

Ämpärit -labilla oli rivissä muutama pieni jugurtti- ja hillopurkilta näyttävä ämpäri. Näiden pohjaan oli laitettu tavu ja nämä tavut tuli kerätä ja muodostaa niistä sana. Aika moni kyykisteli ämpäreiden alusia useampaa kertaa, joten ei tainnut olla ihan helppo keksiä oikeaa sanaa. Itse en kyykistellyt, vaan katsoin kännykkäkameralla tavut. Se muuten olisi voinut olla hauska tehtävä, että ämpäriin ei olisikaan päässyt kurkistamaan, vaan olisi pitänyt keksiä katsoa puhelimen avulla tavut. Toimi näinkin ja sieltä kierroksen kivoimmasta päästä labeja.

7. Tikkataulu

Tikkataululla oli viisi tikkaa. Kirjaimellisesti. Ja näissä oli kirjoitettuna yksi osa yhdyssanaa ja niistä piti poimia oikea yhdistelmä, jotta alueella pesivä lintulaji löytyi ja sitä kautta vastaus labitehtävään. Tällä rastilla odotin jotain toiminnallista, mutta jälleen kerran kerättiin vain sanat.

8. Järjestyksenvalvoja

Järkkäri -lab oli hauska. Sinänsä täälläkin kerättiin vain sana, joka löytyi järjestyksenvalvojan takin sisällä olleesta PET-putkilosta. Mutta jujuna tässä oli se, että järkkäri oli mallinukke, joka oli “piilotettu” kulman taakse ja kun labilla vierailija tuli kulman takaa, järjestyksenvalvoja ikään kuin yllätti tai säikäytti. Hauska efekti. Joskus suunniteltiin tällaisen mallinuken käyttämistä ihan normikätkössä Rimajun kanssa, mutta on tainnut se idea jo hautautua jonnekin.

9. Hyttyset

Sarjassamme tylsempiä labeja oli Hyttyset, joiden oikea vastaus tuntui kulkevan suusta suuhun. Täällä oli esillä tietokortteja erilaisista Meri-Lapin hyttyslajeista ja niiden takapuolelta sai kerättyä tietyn päivämäärän, joka toimi vastauksena. No harvemmin ne hyttyset kovin mielenkiintoisia on.

10. Ankat

Ankat -labista tuli mieleen viime kesän kierros Särkänniemessä. Eli tarkoituksena oli haavin avulla poimia ankkalammesta se ankka, jossa on labin ratkaisusana. Jujuna oli haavin hieman pidempi varsi, joka teki touhusta vähän tarkempaa. Mutta sieltähän se sana suhteellisen helposti löytyi. Kiva tehtävä varmasti lapsille.

Jos ajatellaan, että alunperin labit tuotiin megatapahtumiin sitä varten, että voitaisiin luoda kätkötoteutuksia, jotka eivät toimisi maastossa pysyvinä kätköinä, niin vain muutamat Luonnostaan Villi megan labit täyttävät tuon kriteerin. Ankkalampea ja ehkä kiikarointitehtävää olisi hankala maastoon toteuttaa samalla tavalla. Muuten koodien katsomiset voisivat toimia sielläkin. Kun sitten vielä tehtävät eivät liittyneet kovin kiinteästi megan Luonnostaan villi -teemaan tai geokätköilyyn muutoin, niin kierros jäi vähän laimeaksi kokemukseksi itselle.

Adventure lab -sovelluksen tähditysten perusteella valtaosa kävijöistä kuitenkin piti kierroksesta. Jonoja ei muodostunut yhdellekään pisteelle ja tehtävät oli suunniteltu niin, että lapsetkin ne pystyvät tekemään. Labit oli myös merkitty esimerkillisesti ja punaiset “LAB” -kyltit auttoi tunnistamaan suorituspaikat. Hyödyllinen yksityiskohta, jonka soisi yleistyvän muissakin megoissa.

Vielä sellainen vinkki tuleville megojen (ja gigoista haaveilevien) tietoon, että tehkää nyt ihmeessä se tapahtuma-alueen labikierros englanniksi. Juttelin kierroksesta muutamien ruotsalaisten ja norjalaisten kätköilijöiden kanssa, joita oli muuten aika paljon, ja heille se oli suuri pettymys, koska eivät voineet kielimuurin takia lab-kierrosta suorittaa. Kysymykset ja vastaukset olivat suomeksi.

Periaatteessa tämä on Adventure Lab -sovelluksen ongelma, koska se ei mahdollista labin tekemistä järkevästi usealla eri kielellä. Mutta jos vain yhtä kieltä pitää käyttää, niin tehkää kierros englanniksi ja näin kansainväliset vieraat tuntevat itsensä tervetulleeksi paikalle. Ja välttäkää vastauksissa paikallista murretta. Sen kirjoitusasu saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia myös joillekin suomalaisille saati ulkomaalaisille.

Lisäksi megaa varten oli luotu “Matkalla Mekhaan” -seikkailu, joka esitteli seudun nähtävyyksiä. Ajelua tuo lab seikkailu tarjosi varmaan reilut 200 km, koska pisteet olivat hajautettu todella laajalle alueelle. Ei välttämättä paras ratkaisu etenkin kun nykyisin labeja on melkein joka kulmalla muutenkin. Lisäksi tämäkin lab oli vain Suomeksi ja nojasi vahvasti Jope Ruonansuun luomaan sketsihahmoon, joka tuskin aukeaa ulkomaalaisille vieraille.

Ohjelma

Megan ensimmäinen ohjelmanumero oli nauhan leikkaus, joka avasi tapahtuman. Paikalle oli kutsuttu “Suomen ykköskätköilijä” kapeka, jolla siis on suomalaisista kätköilijöistä eniten löytöjä tällä hetkellä. Kapeka leikkasi nauhan ja puhalsi muutamat saippuakuplat kuplapyssyllä. Ohjelmanumero oli tarkoitettu ilmeisesti koomiseksi ja sellaisena se toimi oikein hyvin. Kun nauha oli leikattu, pääsi malttamattomana sisäänpääsyä odottelevat kätköilijät vihdoin kirjaamaan tapahtuman kuitatuksi.

Muuten ohjelmassa oli perinteistä bingoa ja kotipaikan merkkaamista kartalle nupilla. Haastatteluja tai tietoiskuja kätköilystä ei ollut. Lopulta 15:30 oli bingon palkintojen arvonta sekä geokoiranäyttelyn palkintojen jako. Geokoiranäyttely oli etukäteen järjestetty internetissä ja äänestystulosten perusteella voisi päätellä, että jonkinlaista kampanjointia oli tehty, koska voittajalla oli yli 10000 ääntä kun kakkosella “vain” 1400 ääntä.

Lapsille oli leikkialueen lisäksi värityskuvia ja ilmaista poniajelua. Varsinkin viimeksi mainittu tuntui olevan minikätköilijöiden mieleen ja kotona olleita minikätköilijöitäkin tämä lievästi harmitti, kun eivät päässeet poniratsastukselle.

Signal the Frog kierteli alueella silloin tällöin. En tiedä oliko talkoovuorolaisia laihanlaisesti, mutta ainakin joidenkin pienempien vieraiden mielestä signaalisammakko olisi voinut kiertää hieman useamminkin.

Ainoa geokätköilytuotteiden tarjoaja oli tälläkin kertaa Kiven Alla -kauppa. Kiven alla -kaupan lisäksi paikalta sai ostaa lättyjä, makkaraa ja pyttipannua. Alueella pääsi myös kokeilemaan kajakointia raviradan keskellä olevassa lammessa. Paikalla oli kaksi kajakkia, mutta ainakaan puolen päivän aikoihin paikalla poiketessamme, ei tarjolla ollut opastusta lajin saloihin, vaan kokeilu piti suorittaa täysin omatoimisesti. Lyhyesti paikalla ollutta henkilöä haastattelin ja ainakaan vielä tuolloin ei kukaan ollut innostunut kajakointia kokeilemaan omatoimisesti.

Paikalla oli myös Siniset Ajatukset -megastakin tuttu Go|Cache -rata. Tällä kertaa tosin jätimme radan kokeilematta, mutta ilmeisesti kätkörata sisälsi kolme pistettä ja bonuksen.

Luonnostaan villi

Tapahtuma sujui leppoisan aurinkoisissa tunnelmissa. Ruuhkaa ei syntynyt missään kohtaa, mutta toisaalta koko tapahtuman ajan tuntui, että paikalla on väkeä, eikä Sinisten ajatusten kaltaista iltapäivän hiljenemistä tapahtunut. Toisaalta alueella ei ollut mielestäni missään vaiheessa niin paljoa väkeä kuin Sinisissä ajatuksissa oli alkuryntäyksen aikaan.

Tapahtuman logikirja oli hienosti keksitty ja aiheeseen sopiva. Vieraat kirjoittivat nimensä pieneen puukuulaan, joka tiputettiin akvaarioon, jossa oli tapahtuman logossakin esiintyvä lohi. Puukulat esittivät lohen mätiä.

Vaikka Luonnostaan Villi -megan puitteet olivat ehkä yhdet vaatimattomimmista tähän asti ja ohjelmaa ei juuri ollut, niin silti tapahtumassa viihtyi oikein hyvin. Ei siihen paljon tarvita: geotuttuja, geojuttuja, aurinkoa, labeja ja Signal. Pienillä elementeilläkin saa aikaiseksi kelpo tapahtuman, jossa viihtyy helposti useamman tunnin.

Vielä ei ole tiedossa ensi vuoden megatapahtumia, mutta Luonnostaan Villi -megassa vinkattiin merkkaamaan kalenteriin 26.8. 2023, jolloin saattaisi Helsingin suunnalla olla megatapahtumaa. Tällä hetkellä UrbanHEL 2023 nimellä kulkeva tapahtuma aikoo kerätä riittävän määrän Will Attend -loggauksia, jotta siitä saadaan megatapahtuma. Toki tapahtuman jo julkaistulla omalla sivulla puhutaan vihjaavasti 3000 osallistujasta, mutta historiatiedon valossa Gigan saaminen Suomeen on kyllä äärimmäisen vaikeata.
Alueella myös kiersi sana talven suurtapahtumasta, josta toki informoimme heti tarkemmin, kun jotain varmistuu. Tulevien tapahtumien julkistuksia odotellessa voi muistella mukavia tämän kesän megatapahtumia.

2 comments

  1. Oli tuo äänestysalustan valinta ehkä hieman huono. Ensin en puhelimella tajunnut edes mistä äänestää ja hetken päästä tajusin, että olinkin jo vahingossa äänestänyt pariinkin kertaan. Ehkä joku muukin oli “pari” ääntä antanut. 🙂

  2. Äänestys taisi olla kestävyyslaji, kuka jaksoi eniten naputella itselleen ääniä

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.