Tähän aikaa viime vuonna GIFF-elokuvafestarit olivat jo hyvän aikaa olleet ohi. Tänä vuonna tapahtuma piti taukoa, koska ajateltiin 20-vuotisjuhlallisuuksien vievän GIFF-valmisteluunkin tarvittavan ajan Geocaching HQ:n lackeylta. No 20-vuotisjuhlat peruttiin ja… Continue reading G-studio
GIFFin parhaat
Tänä vuonna oli luvassa kansainvälisessä geokätköilyelokuvafilmifestivaaleissa eli GIFF:ssä (Geocaching International Film Festival) välivuosi geokätköilyn 20-vuotisjuhlien vuoksi. Tietysti pandemia tilanne huomioon ottaen tämä meni paremmin kuin piti, sillä ainakin itse olisikin… Continue reading GIFFin parhaat
Yökätköilyä partiolaisille
Näin vuoden pimeimpään ja märimpään aikaan sohvan nurkka ja sähköiset härvelit tuppaavat houkuttelemaan monia enemmän kuin ulkoilu. Partiotoiminnassa kuitenkin pyritään erityisesti korona-aikana olemaan ulkona mahdollisimman paljon. Pirkkalan Sotkapojat -lippukunnan Silkkiuikut-sudenpentulauman… Continue reading Yökätköilyä partiolaisille
Uusi D/T-taulukkoon pohjautuva haku
Geocaching.com on hiljalleen tuonut uusia hakuominaisuuksia sivustolle ja mobiilisovellukseen. Aiemmin saatiin uusi attribuutteihin pohjautuva haku. Nyt vuorossa on jo pitkään geocache.fi:stä löytynyt toiminnallisuus, jolla voi hakea lähimmät puuttuvat D/T-yhdistelmät. Eli… Continue reading Uusi D/T-taulukkoon pohjautuva haku
Tee-se-itse: Yökätkönastat
Kirjoitin viimeksi yökätköistä. Havaitsin, että yökätkönastoja ei ollut saatavilla paikallisesta geokätköilykaupasta ja ulkomaillakin niiden hinta oli melko arvokas. Aiemmin saatavilla olleet halvemmat Trail tack -nastat olivat kadonneet markkinoilta tyystin. Niinpä… Continue reading Tee-se-itse: Yökätkönastat
Yökätköt
Nyt kun kelloja on siirretty, niin pimeä hiipii jo eteläisimmässäkin Suomessa aikaisin ja taskulamppu on syytä varata kätköilyreissulle mukaan. Aikaisesta hämärästä ja pimeydestä on se hyöty, että yökätköjä on helppo… Continue reading Yökätköt
Vaihtareita purkkiin: Jääkaappimagneettien askartelu
Jostain luin tai näin kesällä jutun jääkaappimagneettiswagin askartelusta. Geokätköilyslangissa SWAG tulee sanoista “Stuff We All Get” eli roina, jota me kaikki saamme. Tällä viitataan usein vaihtareihin, joita purkeista löytyy. Tai… Continue reading Vaihtareita purkkiin: Jääkaappimagneettien askartelu
SataWattia Vuojoella mega 2020 – matkaraportti
Viime viikonloppuna 10.10.2020 vietettiin tämän vuoden ainokaiseksi jäänyttä kotimaista mega-tapahtumaa SataWattia Vuojoella. Olimme tietenkin paikalla ihmettelemässä tunnelmaa korona-ajan megassa. Tässä pieni raportti tapahtumasta. Kaunis syyspäivä Perjantaina oli erittäin sateinen syyssää… Continue reading SataWattia Vuojoella mega 2020 – matkaraportti
Earthkätkö-päivä Orinorolla
Kansainvälistä Earthkätkö-päivää tai nykyisin pikemminkin viikonloppua, vietetään aina lokakuun puolivälin tietämillä. Vuonna 2020 Earthkätkö-viikonloppu osuu megatapahtuman kanssa samalle viikonlopulle. Eli jos kirjaa löydön miltä tahansa Earthkätköltä 10.-11.10. 2020, niin saa… Continue reading Earthkätkö-päivä Orinorolla
SataWattia -mega on melkein täällä
SataWattia -mega Eurajoella lähestyy kovaa kyytiä ja starttaa ensi viikon lauantaina 10.10. 2020. Aiemmin jo haastattelimme megan ydinryhmäläisiä kuulumisista, mutta ajattelimme, että ehkä on hyvä kysäistä heiltä vielä tuoreet kuulumiset… Continue reading SataWattia -mega on melkein täällä