Nuuksion power trail

Elokuussa geocache.fi:n foorumille ilmestyi ilmoitus, että Nuuksion 110 kätköä käsittävä power trail on menossa keväällä 2016 arkistoon, koska se on aiheuttanut paljon geoeroosiota maastossa. Niinpä yhtä äkkiä alkoi minuakin tuon power trailin kiertäminen kiehtoa, vaikken aiemmin ollut koko trailia noteerannut ollenkaan. Monen muun tavoin aloinkin suunnitella sen kiertämistä ennen kuin se siirtyy arkistoon.

Harjuksen ja Rimajun kanssa saimme lopulta sovittua, että kierrämme power trailin kävellen 25.10. Hauskana yksityiskohtana tuolloin tulisi tismalleen vuosi siitä, kun kiersimme porukalla Metsoreitin. Ajattelin kertoa tässä nyt lyhyesti power trailista ja meidän kokemuksistamme, koska varmasti moni vielä suunnittelee reitin kiertämistä, joko nyt syksyllä tai sitten keväällä ennen arkistointia. Talvella jos on lunta, suurin osa Nuuksion power trailin kätköistä on lumen peitossa, joten silloin kierrosta ei kannata tehdä – ainakaan kätköjen takia.

Mun täytyy kävellä näin

Lähdimme liikkeelle Tampereelta 6.30 aamulla. Kelloja oli juuri siirretty talviaikaan, joten se antoi vähän armoa aikaisen herätyksen kanssa. Matkaan lähdimme yhdellä autolla, koska emme
saaneet tällä kertaa kahta autokuntaa matkaan. Kaksi autoa olisi ollut siinä mielessä parempi ratkaisu, että Nuuksion power trail ei ole rengasreitti, joten jos ei ole autoja reitin
molemmissa päissä odottamassa, tulee auton luo palata jollain muulla keinoin. Päätimme jo etukäteen, että otamme taksin reitin lopusta takaisin autolle, vaikka hintaa taksikyydille tulisi jonkin verran, mutta ei tarvisi liikaa stressata linja-autoista tai muutoin kyydin järkkäämisestä.

Kuva 1 - Vaelluksen reitti: Lähdimme Pirttimäestä kohti Haukkalammin parkkialuetta. Siitä Mustalammille tulistelemaan ja siitä power trailin reitti myötäpäivään - joskin trailin numerointiin nähden käänteisessä järjestyksessä.
Kuva 1 – Vaelluksen reitti: Lähdimme Pirttimäestä kohti Haukkalammin parkkialuetta. Siitä Mustalammille tulistelemaan ja sieltä power trailin reitti myötäpäivään – joskin trailin numerointiin nähden käänteisessä järjestyksessä.

Noin 8:40 olimme perillä Pirttimäen pysäköintialueella ja lastasimme reput selkään ja viritin Garmin VIRB XE Action kameran rintakiinnikkeeseen, jotta saatoin kuvata time-lapse -videon reitin alkupäästä (kuva 2 ja video jutun lopussa). Action-kamerasta on muuten tulossa arviota blogiinkin lähiaikoina.

Lähdimme tallustelemaan ja kovin kauaa ei tarvinnutkaan edetä kun löysimme jo ensimmäisen kätkönkin. Siitä matka jatkui tasaiseen tahtiin pysähdellen. Alkupuolisko reitistä eli ennen Haukkalammin parkkialuetta (siis noin puolet trailista) oli hyvää hiekkapohjaista kävelytietä, jota oli ilo kävellä. Kävi mielessä, että olisipa tämän voinut maastofillarilla tai cyclocrossillakin päästellä ongelmitta. Aika moni vastaantulijoista olikin pyöräilijöitä. Alkupuoliskolla reittiä oli aika jyrkkiä mäkiä, jotka kyllä fillarilla ottavat koville, kun kävellenkin tuntuivat aika raskailta. Toisaalta loppua kohden reitti tasaantui, joten siinä mielessä reitille on hyvä lähteä Pirttimäestä, jolloin mäet jaksaa nousta kun on vielä voimia hyvin jäljellä. Alkupuoliskon lopussa oli muutamat portaat, joissa fillarilla matkatessa homma menisi kantohommiksi. Toisissa portaissa oli 320 askelmaa. Vertailun vuoksi Pispalan portaissa taitaa olla vain n. 240 askelmaa.

Kuva 2 - Reitin alkupätkän kuljin Garmin VIRB XE action kamera rinnassa kuvaten time-lapse videon vaelluksesta.
Kuva 2 – Reitin alkupätkän kuljin Garmin VIRB XE action-kamera rinnassa kuvaten time-lapse -videon vaelluksen alkupuoliskosta.

Tulentekopaikkoja harvassa, ihmisiä tiheässä

Tulentekopaikkoja reitin varrella on harmittavan vähän. Olisi ollut mukava pitää kaksi ruokataukoa yhden sijasta, mutta oikeastaan ensimmäinen järkevästi reitille osuva tulentekopaikka oli vasta Haukkalammin parkkipaikan lähellä sijaitseva Mustalammin tulentekopaikka. Nappasimme puita mukaan katoksesta tulentekopaikalle. Niitä ei lopulta tarvittu, sillä paikalla oli muitakin retkeilijöitä ja tulet valmiina. Niin, reitillä oli aika vilinä. Alkupätkällä tuli vastaan kävelijöitä ja etenkin pyöräilijöitä. Haukkalammin liepeillä taas porukkaa oli kuin pipoa, eikä erämaakokemuksesta juuri voinut puhua. Loppupuoliskolla ei väkeä sitten tullut läheskään niin paljon vastaan, mutta se varmasti johtui enemmän siitä, että alkoi sataa vettä ja hämärä laskeutui. Eli muut eivät ihan niin hulluja olleet kuin me. Muutama muu kätköilijäkin reitin varrella tavattiin.

Mustalammilta jatkettiin lyhyen ruokatauon jälkeen eteenpäin.Päätimme kiertää power trailin lenkin väärin päin eli ensin menimme kätkölle 110 ja siitä jatkoimme eteenpäin aina 53:lle asti.  Ratkaisu oli oikea, sillä aika pian power trail vei suuntaan, jossa kävelytie loppui ja kuljimme ihan metsäpolkuja eteenpäin. Näiden kulkeminen pimeässä ja väsyneenä olisi ollut hankalaa. Niinpä olikin hyvä, että maastollisesti hankalin osuus oli heti ruokailun jälkeen, kun oltiin saatu hetki levättyä istuskellen. Jos reitin kiertää fillarilla, voi toinen järjestys olla parempi ja metsäpolkupätkän voi kiertää joku toinen kerta kävellen. Hyvällä maastopyörällä senkin pätkän kiertäminen onnistunee.

nuuksio2
Kuva 3 – Kätköille johti varsin vahva geopolku, joten purkin paikkaa ei monesti tarvinnut juuri arpoa.

Kaiken kaikkiaan Garminin reittiloki näytti kävellyksi matkaksi 29.13 km (kuva 1). Aikaa tuohon kului 9 tuntia 45 minuuttia, kun pidimme vain yhden ruokatauon ja muut virvokkeet nautittiin kävellessä. Purkkeja emme joutuneet juurikaan etsimään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Ehkä loppua kohden, kun valo väheni ja väsymys sekä sade lisääntyi, kului purkkien etsimisessä hieman kauemmin per loota. Purkit olivat kuitenkin helppo löytää, koska miltei jokaiselle vei erittäin vahva geopolku (kuva 3) ja geoeroosio oli selkeästi nähtävissä.

Vihdoin maalissa

Metsäpolkupätkän jälkeen reitin loppupuolisko onkin pitkälti metsäautotietä (kuva 4), jota on helppo tallustella. Lopulta 10 tuntia startin jälkeen olimme perillä parkkialueella reitin kiertäneenä. Voittajafiilis ei juuri sillä hetkellä kuitenkaan ollut. Sade oli kastellut kamppeet läpimäräksi ja pimeä parkkipaikka oli aika lohduton maalialue. Olimme tilanneet taksin paikalle ennen viimeistä kätköä ja sitä saimme nyt odotella. Kun olimme aikamme seisoskelleet parkkiksella taksi viimein soitti takaisin, että vieläkö me ollaan siellä. No oltiinhan me siellä sateessa seisomassa, kun ei sateensuojaakaan alueella ollut. Kuulemma 20 minuuttia menisi, joten päätimme lämpimiksemme kävellä vielä reilun kilometrin taksia vastaan. Sieltä löytyikin sitten sopiva katos, jossa pitää sadetta ja odotella taksia. Jos joku muu miettii taksin ottamista Haukkalammilta Pirttimäkeen, niin hintaa kyydille kertyi 49 euroa (sunnuntai, 3 henkeä). Kyllä se kahdella autolla kuljetusten hoitaminen siis kannattaa, jos haluaa hieman säästää.

Kätköpurkit

Trailin purkit olivat ihan ok laatuisia pieniä Lock’n’Lock -rasioita. Ikävä kyllä purkit oli suurin osa piilotettu maan tasoon peitekiven taakse ja siten osa purkeista oli mennyt rikki. Peitekivellä ja huolimattomalla käsittelyllä kun on tapana aiheuttaa purkkien hajoamista. Lisäksi, koska purkit olivat maan tasossa, oli niihin päässyt kosteutta. Itse tosin odotin kyllä ennakkotietojen perusteella paljon huonokuntoisempia kätköjä. Vain yksi purkki oli ilman kantta ja muutama pahasti halki mennyt purkki tuli vastaan. Osaa kätköistä oli kuitenkin huollettu ihan viime aikoina ja niissä oli uusia logikirjoja ja minigrippejä.

Kuva 3 - Loppupuolisko kulkee metsäautoteitä pitkin. Tämänkin osuuden pääsee kulkemaan kätevästi fillarilla.
Kuva 4 – Loppupuolisko kulkee metsäautoteitä pitkin. Tämänkin osuuden pääsee kulkemaan kätevästi fillarilla.

Maastollisesti Nuuksion power trail ei tarjoa ihmeellistä nähtävää. Maasto on tavallista metsämaastoa. Selkeästi power trailin reitin parhaat maisemat ovat metsäpolkupätkällä, jossa vastaan tulee muutama erämaajärvi ja komeita kallioita. Keskimäärin nähtävää ei ole sen enempää kuin vaikka Metsoreitillä. Sen sijaan autoteiden läheisyyden kuulee. Aika usein jostain kuulee autojen ääniä ja tämä syö tunnelmaa, jos hakee erähenkistä vaelluskokemusta.

Nuuksion power trail on menossa arkistoon keväällä 2016, joten jos mielii sen kätköt etsiä on syytä aktivoitua ja lähteä käppäilemään tai fillaroimaan Nuuksioon. Kyllä siinä saa mukavasti yhden päivän kulumaan ja bonuksena saa sen 110 kätkölöytöä. Ohessa vielä video, josta saa käsityksen reitin alkupään maastosta.

Leave a comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.