Viron megassa tuli vastaan jälleen uusi geokätköilyaiheinen peli: First to Find (eestiksi Esmaleid). Peliä ei kannata sekoittaa kymmenisen vuotta sitten Groundspeakin julkaisemaan saman nimiseen geokätköilypeliin. Tämä First to Find (esmaleid) on virolaisen Aigar Alaveerin suunnittelema (http://2d6.ee) ja ilmestyi myyntiin parahiksi Viron ensimmäiseen megaan. Hintaa pelillä on 10 euroa ja netistä tilattuna päälle tulee 5 euroa postikuluja.
Koska peli ei ollut kovin kallis, nappasimme sen mukaan Viron megasta. Peli tulee pienessä, hieman korttipakkaa isommassa, kotelossa, joten se on helppo ottaa mukaan matkalle. Pakkauksesta löytyy 6 pelinappulaa, kaksi noppaa, yksi puinen kätkömerkki sekä 49 pelilaudan muodostavaa korttia. Pelilautakortit on tarkoitus levittää pöydälle, joten sinänsä matkalla vaikkapa junassa pelin pelaaminen ei onnistu toisin kuin esimerkiksi GoCache -korttipelin.
Korttien taide on nättiä ja ajaa asiansa. Pelin laatikon taide on suorastaan kaunista, joten tästä homma ei jää kiinni. Pelin mukana tulee ohjekirja, jossa ohjeet ovat viroksi, saksaksi, venäjäksi ja englanniksi. Suomenkielisiä ohjeita ei siis mukana tule. Englanninkielisistä ohjeista saa selvää, mutta jotenkin niistä jää ainakin aluksi hieman sekava kuva. Kun ohjeisiin jaksaa perehtyä, niin pelin kulku on melko selkeä.
Kiire ensimmäisenä kätkölle
Pelissä on kolme eri vaikeusastetta tai pelityyliä (riippuu miten asian haluaa ilmaista): 1) Tradikätkön etsiminen 2) Multikätkön etsiminen 3) Mysteerikätkön etsiminen.
Perussäännöt ovat jokaisessa pelityylissä samat, mutta pelin tavoite riippuu pelityylistä. Pelilaudan kortit asetetaan kuvapuoli alaspäin 7 x 7 ruudukkoon ja neljä aloitusruutua ovat laudan sivuilla keskellä kuvapuoli ylöspäin. Pelaajat lähtevät liikkelle aloitusruuduista ja liikuttavat nappulaansa omalla vuorollaan maastossa yhden tai kaksi ruutua kerrallaan maastosta riippuen. Saapuessaan kortille, jonka kuvapuoli on alaspäin pelaaja kääntää kortin. Kortissa on joko polku, suo tai lampi. Polku voi olla päättyvä, haarautuva tai vaan jatkua johonkin suuntaan. Kun pelaaja paljastaa polkulaatan, se asetellaan mahdollisuuksien mukaan niin, että se jatkaa jo paljastunutta polkua. Polkuja pitkin pelaajat voivat liikkua 2 ruutua kerrallaan ja astuessaan polulta pois liike pysähtyy (pelaaja voi siis liikkua vain yhden ruudun tuntemattomalle alueelle). Jos taas pelaaja ylittää poluttoman maaston tuntemattomalle laatalle, tulee hänen odottaa seuraavalle vuorolle ennen kuin hän saa kääntää laatan ympäri.
Jos kortista paljastuu suo, menettää pelaaja seuraavan vuoronsa. Jos taas lampi, niin pelaaja menettää seuraavan vuoronsa ja hänen tulee palata takaisin sinne mistä tulikin. Lampea ei voi siis ylittää. Tuntuu, että pelintekijät ovat pelanneet Cache Me If You Can:sa ja kopioineet siitä maastolaatat suoraan. Tavallisten laatojen lisäksi pelissä on myös pohjois- ja itäkoordinaatti -laatat, joiden merkitys riippuu pelityylistä.
Tradikätkötyylissä pelaajat voivat alkaa etsiä kätköä ensimmäisen koordinaattilaatan paljastuttua. Kätköä voi etsiä koordinaattilaatan osoittamasta rivistä kääntämättömistä pelilaudan korteista. Kun pelaaja kääntää kortin, hän heittää noppaa ja jos luku on 5 tai 6 hän voittaa pelin. Kun toinen koordinaattilaatta paljastuu, voi kätköä etsiä myös tämän laatan osoittamasta rivistä samaan tapaan. Jos kätköä ei kummastakaan laattarivistä löydy, jatketaan muista tuntemattomista laatoista, mutta tällöin nopalla pitää saada kutonen.
Multikätkötyylissä multin ensimmäinen osa on piilotettu koordinaattilaattojen risteyskohtaan. Pelaaja, joka saapuu tähän pisteeseen ensimmäisenä heittää noppaa ja nopan heitto määrittää seuraavan välipisteen (tai mahdollisesti kätkön) sijainnin. Kun pelaaja saapuu välipisteelle hän heittää noppaa ja jos nopan näyttämä luku on pienempi kuin välipisteen numero, niin kätkö on löytynyt ja pelaaja on voittanut pelin.
Mysteerikätkötyylissä taas koordinaattilaatoilla ei ole niin suurta merkitystä. Kun ensimmäinen koordinaattilaatta löytyy peli jatkuu normaalisti. Kun toinen laatta paljastuu kaikki laatat paitsi aloituslaatat ja ne, joilla pelaajat sillä hetkellä seisovat kerätään pois, sekoitetaan ja asetetaan kuvapuoli alaspäin pelilaudaksi. Nyt pelaajat etsivät joukkoon sekoitettua koordinaattilaattaa (koska toisella laatoista seisoo pelaaja ja sitä ei sekoiteta). Kun pelaaja löytää tämän toisen koordinaattilaatan hän saa pisteen. Peliä jatketaan kahteen pisteeseen asti (tai niin moneen kuin on sovittu).
FTF on tuuripeliä
Kaiken kaikkiaan First to Find on varsin yksinkertainen peli. Liiankin yksinkertainen. Pelimuodot oikeastaan kaikki perustuvat täysin tuuriin, eikä suurta taktikoinnin mahdollisuutta pelaajilla ole. Yleensä peli loppuu yhtäkkiä, mutta eipä pelaajalla ole pelin kulkuun mahdollisuutta paljoakaan puuttua. Lautapeliharrastajaporukalla kokeilimme peliä ja sieltä tuli tuomio, että peli on tylsä ja ehkä voisi perhepelinä toimia. Koska jäsen K on vielä liian pieni antamaan omaa mielipidettään, lainasimme muutamaa lasta koepelaamaan peliä. Siinä missä Cache Me If You Can aiheutti lapsissa naurua ja riemunkiljahduksia, First to Find meni läpipeluuna. Elementit, kuten käärmeet, karhut ja muut luonnon vaarat, jotka kiehtovat lapsia Cache Me If You Canissa loistavat poissaolollaan First to Findissa. Kun lapsitestijoukolta kysyimme, oliko peli kiva, niin vastauksena oli “no joo, olihan se ihan kiva, koska pelataan sitä toista.”. Eli ei siis ollut kiva.
Vaikka kuinka tekisi mieli tykätä tästä pelistä, niin aikuisille peli on tylsä. Plussaa kauniista taiteesta ja siitä, että peliin mahtuu 6 pelaaja yhtä aikaa mukaan. Kannattaa siis
säästää rahansa parempaa geokätköilyaiheiseen peliin kuten Go Cache tai Cache Me If You Can. Tai sitten Treasure Hunttiin.
